WESTPRO viikkoraportti: ”Joukkue osoitti sitkeytensä”

“Isännän otteet puuttui”

Kollit pelasi U20 SM-alkusarjassa viime viikonloppuna kaksi kotiottelua ja hävisi ne molemmat. Perjantaina Ässiä vastaan kotijoukkueen Lari-Henrik Posti avasi ottelussa maalinteon, mutta Kollien kannalta tuo maali jäi lopulta laihaksi lohduksi. Ässät kun oli sen jälkeen ainoa joukkue, joka onnistui maalinteossa ja näin täysi pistepotti matkasi Poriin patapaitojen 3-1-voiton myötä. Kollit laukoi ottelussa kohti Ässät-maalia 38 kertaa.

– Ihan ok, mutta se ei riitä. Luotiin riittävästi tekopaikkoja, mutta oltiin niissä tehottomia. Vähän sellaiset isännän otteet puuttui ja Ässät puolusti myös hyvin. Ei saatu kaikkea irti itsestämme, Kollien päävalmentaja Kimmo Kuhta harmitteli ottelun jälkeen.

SaiPa aiheutti Kolleille kolmannen peräkkäisen tappion, kun se oli lauantaina Elisa Areenalla parempi maalein 5-1. Kollien ainoan maalin viimeisteli Aleksanteri Kaskimäki reilut kaksi ja puoli minuuttia ennen päätössummeria.

– Sama teema jatkui perjantaista. Ensimmäinen kymppi hyvää, mutta SaiPan 1-0-maalin jälkeen vastustaja oli kuskin paikalla. Kaikki ei päässyt omalle tasolle ja muutenkin oli vaikeaa päästä tekopaikoille. SaiPa ansaitsi voittonsa, Kuhta myönsi.

 

 

“Tasainen ja fyysinen kamppailu”

U18 SM-alkusarjassa IFK pelasi viime viikolla yhden ottelun, kun se kohtasi perjantaina Tampereella Tapparan. Tappara karkasi reilussa 24 minuutissa 2-0-johtoon, mutta IFK ei isäntiään helpolla päästänyt, vaan taisteli ja venytti ottelun ratkaisun jatkoajalle. Ensin Leevi Kangas (1+1) kavensi 1-2:een hieman ennen ottelun puoliväliä ja 2-2-tasoitusmaalista puolestaan vastasi Eelis Manelius ajassa 58.23.

Viime hetken tasoitusmaali riitti lopulta yhteen pisteeseen, kun Tappara päätti ottelun ja IFK:n neljän ottelun voittoputken tehden jatkoajalla voittomaaliin ajassa 61.45. Emil Vinni IFK:n maalissa urakoi 34 torjuntaa.

– Tasainen ja fyysinen kamppailu. Hyökkäyspelaaminen oli meiltä hieman puskemista, eikä saatu siihen tavoittelemaamme yhteistyötä esiin. Hyvä tasoitus ottelun lopussa, josta palkinnoksi saatiin yksi piste. Lopputulos mielestäni oikeudenmukainen, IFK:n U18-joukkueen päävalmentaja Joni Töykkälä arvioi.

 

 

“Joukkue osoitti sitkeytensä”

U16 SM-karsintasarjan kakkoslohkossa IFK palasi kaukaloon kahden viikon mittaiselta ottelutauolta voitokkaasti, kun se kaatoi kotonaan SaiPan ja Ketterän yhdistelmäjoukkueen maalein 4-2. Vierasjoukkue siirtyi avauserässä 1-0-johtoon, mutta Veeti Vuorelan ylivoimamaalilla IFK nousi tasoihin 22 sekuntia ennen ensimmäistä erätaukoa. Ottelu jatkui tasaisena myös toisessa erässä ja tilanne 40 minuutin jälkeen oli tasan 2-2. IFK:n 2-1-johtoon toisessa erässä laukoi Julius Miettinen (1+1), mutta SaiPa/Ketterä nousi tasoihin ylivoimamaalin myötä ajassa 39.38.

Kolmannessa erässä ajassa 47.30 IFK:lle tuomittiin rangaistuslaukaus, eikä Rasmus Svartström tätä erikoistilannetta ja mahdollisuutta jättänyt hyödyntämättä, vaan viimeisteli tyylikkäästi IFK:lle 3-2-maalin. Svartströmin maali oli lopulta myös ottelun voittomaali, sillä loppunumerot 4-2:een laukoi ajassa 59.38 Hannes Tiainen tyhjään maaliin SaiPan hakiessa tasoitusta ilman maalivahtia pelaten. Roni Alanko keräsi kaksi syöttöpistettä ja voitto-ottelun IFK:n maalissa pelannut Joel Nieminen kirjautti pöytäkirjaan 18 torjuntaa.

– Maajoukkuetauon jälkeen ensimmäinen ottelu, mikä näkyi kiekollisessa pelissä. Pystyttiin hallitsemaan ottelua, mutta kiekko poltteli lavassa ja oli ylimääräistä häsläystä pelaamisessa. Hallittiin toista erää täysin, mutta tehottomuus vaivasi. Onneksi sitkeä työ palkittiin lopussa ja saatiin kuitenkin ansaitut kolme pistettä, IFK:n U16-joukkueen päävalmentaja Ville Ahola iloitsi.

Voitto oli Aholan miehistölle kolmas peräkkäinen ja sijoitus lohkossa on nyt neljäs.

– Joukkue osoitti sitkeytensä ja hyvä joukkue pystyy voittamaan huonommallakin pelillä, Ahola korosti.

 

 

Tulevat ottelut

Kollit: pe 20.11. klo 14.00 Kärpät-Kollit, la 21.11. klo 17.00 Kollit-TUTO Hockey

U18: la 21.11. klo 13.20 IFK-Ilves, su 22.11. klo 16.00 Ässät-IFK

U16: pe 20.11. klo 18.50 IFK-KJT Haukat, su 22.11. klo 14.20 IFK-Pelicans

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.