Westpro viikkoraportti: B-nuorille kaksi voittoa ja 12 maalia

B-nuorten SM-alkusarjassa pääsystä ylempään loppusarjaan taisteleva IFK oli viime viikolla kovassa iskussa.

”Oma taso jäi saavuttamatta”

Kollit kärsi viime viikolla kaksi kotitappiota Nuorten SM-Liigan alkusarjassa. Perjantaina Jukurit nappasi Elisa Areenalta 2-1-jatkoaikavoiton, vaikka Kollit hallitsi ottelua selkeästi ja vei maalia kohti suuntautuneet laukaukset nimiinsä murskalukemin 51-22. Lopulta ainoa maalinteossa onnistunut kotijoukkueen pelaaja oli 1-1-tasoitusmaalin kolmannessa erässä laukonut Matias Lentämäki, maali, joka toi Kolleille lopulta yhden sarjapisteen.

– Pelattiin ihan hyvä ottelu ja oltiin parempia kuin vastustaja, mutta niiden maalivahti oli kentän paras. Luotiin tarpeeksi tekopaikkoja, mutta viimeistely ontui. Hyökkääminen meni ajoittain vähän puskemiseksi keskustaan, minkä Jukurit pyrki tukkimaan viidellä äijällä, Kollien päävalmentaja Kimmo Kuhta kommentoi ottelun jälkeen.

Myös lauantaina HPK:ta vastaan Kollien tehot olivat kateissa. Otto Etelätalon 1-1-tasoitusmaali kolmannessa erässä, reilut viisi minuuttia ennen täyttä aikaa, oli laiha lohtu, kun HPK viimeisteli 2-1-voittomaalin ajassa 57.45 ja loppunumerot 3-1:een syntyi sekunti ennen täyttä aikaa, IFK:n tyhjään maaliin.

– Keskinkertainen suoritus! Oma taso jäi saavuttamatta luistelun, työmäärän, sekä kääntöpelin osalta ja sen johdosta ei saatu riistoja hyökkäyspäässä. Omiin täytöissä oltiin jäljessä, eikä saatu vastustajan hyökkäyksiä poikki. Kovat iskut omissa puuttui ja kaksinkamppailu pelaamisessa oltiin HPK:ta perässä, Kuhta harmitteli.

Kollit putosi kahden tappion myötä alkusarjassa nyt neljänneksi ja ero kärkijoukkueisiin, Jokereihin ja Kärppiin, venähti kahdeksaan pisteeseen. Kolleilla ja Kärpillä otteluita on pelaamatta vielä viisi, Jokereilla kuusi. Kollit ja Jokerit kohtaavat Nordiksella perjantaina.

”Kundit olivat tulleet pelaamaan”

B-nuorten SM-alkusarjassa IFK oli viime viikolla tehokas, kun se voitti molemmat pelaamansa ottelut yhteismaalein 12-4. Molemmissa otteluissa lopputulos oli sama, kun lauantaina Blues kaatui Espoossa 6-2 ja sunnuntaina TPS koki IFK:n kotiluolassa tappion samoin numeroin. Bluesia vastaan tilanne avauserän jälkeen oli 1-1. IFK ratkaisi kamppailun edukseen toisessa erässä viemällä erän nimiinsä murskalukemin 5-0. Vieraiden tehopelaajat olivat Joonas Liimatainen (1+2), Robert Von Gerdten (0+3), Lari-Henrik Posti (2+0), Viljam Sandvik (1+1), sekä Rasmus Ruusunen (0+2). Maalissa voitto-ottelun pelannut Jani Lampinen torjui 20 Blues-laukausta.

– Ensimmäisessä erässä emme olleet ”ihan siellä”. Puhe ja kaverin auttaminen olivat suomalaisella tasolla, eivät sillä tasolla, joka mahdollistaisi paineen alta lähdöt, saati lavasta lapaan pelaamisen. Toiseen erään pelissä läsnäolo parani ja avut, sekä tukitoimet sen mukana. Pelaajien sanoja lainaten, kolmas erä meni ”vähän pelailuksi”. Jollain tasolla ymmärrettävää, että tulos ohjaa varsinkin nuorta urheilijaa, mutta samalla se on asia joka tulisi saada poistettua, B-nuorten valmentaja Ville Parkkulainen korosti.

Sunnuntaina TPS:ää vastaan IFK vei avauserän nimiinsä 2-0 ja tästä ei vierasjoukkue enää toipunut, vaan isäntien ilotulitus jatkui toisessa erässä kolmen maalin myötä. Kolmannessa erässä IFK viimeisteli tilanteeksi jo 6-0, kunnes TPS sai maalihanat auki viimeisten minuuttien aikana kaunistellen loppunumerot 2-6:een. Henrik Tasavuori laukoi IFK:lle kaksi maalia ja Postin, sekä Jonni Kärkkäisen saldo oli 1+1. Henri Risikko IFK:n maalissa venyi kiekon eteen 33 kertaa.

– Hieno haaste, sarjakakkonen vastassa ja edellisellä kerralla tuli ”tukkaan” Impivaarassa. Ilme oli hyvä. Kundit olivat tulleet pelaamaan, eivätkä katselemaan peliä. Siitä jälleen iso kiitos. 6-2 tulos ehkä imartelee meitä, mutta Risikko oli maalissa todella hyvä, Parkkulainen kehui.

IFK on sarjassa nyt sijalla kuusi, kun ylempään loppusarjaan etenee kymmenen parasta joukkuetta. IFK:lla, sekä karsintaviivan alapuolella olevalla Tapparalla on molemmilla vielä neljä ottelua pelaamatta ja joukkueiden välinen piste-ero on seitsemän pistettä. Toki IFK:n ja Tapparan väliin mahtuu vielä neljä joukkuetta.

”Pojat itse nostivat itsensä mahalaskusta lentoon”

C-nuorten SM-karsintasarjan kakkoslohkossa IFK pelasi viime viikolla kaksi maalirikasta ottelua, joista saldona oli voitto ja tappio. Perjantaina vierailu Tampereella sujui tuloksen valossa kahden erän ajan suht’ onnistuneesti, kun toiselle erätauolle lähdettäessä tilanne oli tasan 3-3. Kolmannen erän Tappara vei kuitenkin nimiinsä murskalukemin 4-0, voittaen näin ottelun maalein 7-3. IFK:sta maalinteossa onnistuivat Ville Rosenström, Max Kyynäräinen, sekä Anton Kyynäräinen.

– Toiveikkaana lähdettiin Tampereelle hyvän treeniviikon siivittämänä. Saatiin viikon aikana tehtyä kolme hyvää ja laadukasta jääharjoitusta. No ottelun alkaessa huomattiin, että työhaalarit ja kengät olivat jääneet kotiin. Todella vaikea ottelu, joka ei osaltamme alkanut missään vaiheessa. Oikeutettu lopputulos, C-nuorten päävalmentaja Samuli Marjeta myönsi pettynein mielin.

Lauantaina IFK oli tyly isäntä Blues Akatemian vieraillessa Nordiksen alakerrassa. Avauserässä isännät onnistuivat maalinteossa kerran, toisen erän IFK vei maalein 2-1 ja kolmannen erän peräti 4-0, voittaen ottelun lopulta maalein 7-1. Leevi Kangas laukoi hattutempun, kolme maalia, ja syötti lisäksi yhden. Valtteri Siikalan tehot olivat 1+3, Anton Paakkalan 0+3 ja Rasmus Toivaisen 1+1. Lisäksi maalinteossa IFK:lta onnistuivat Eelis Manelius ja Max Kyynäräinen. Tommy Vilenin voitto-otteluun IFK:n maalissa vaadittiin 20 torjuntaa.

– Perjantaina Tampereella keskusteltiin isona ryhmänä, että miten me halutaan pelata ja pojat kertoi mitä he haluavat lauantain pelissä nähdä. Pojat itse nostivat itsensä perjantain mahalaskusta lauantaina lentoon, jossa pelattiin hyvä, ehyt 60-minuuttinen. Kaikki viisi pelaajaa puolusti ja hyökkäsi koko ajan, Marjeta kehui.

Kun C-nuorten SM-karsintasarjasta on pelaamatta vielä kolme ottelua, taistelee IFK tiukasti kakkoslohkon kakkossijasta Jokereita vastaan. Tasapisteissä olevat joukkueet kohtaavat toisensa perjantaina Elisa Areenalla.

Itsenäisyyspäivänä, perjantaina 6. joulukuuta Stadissa on luvassa komea kattaus juniorikiekkoa, kun IFK ja Jokerit kohtaavat toisensa SM-karsinnoissa kolmessa vanhimmassa ikäluokassa. Päivä käynnistyy IFK:n ja Jokereiden C-nuorten kohtaamisella Elisa Areenalla kello 11.50. Nuorten SM-Liigan alkusarjan voitosta taistelevat Kollit ja Jokerit puolestaan hyppäävät Nordiksen kaukaloon kello 14.00 ja B-nuorten paikalliskamppailu starttaa tuon ottelun jälkeen Elisa Areenalla kello 16.20.

Tulevat ottelut

Kollit: pe 6.12. klo 14.00 Kollit-Jokerit, la 7.12. klo 12.00 HPK-Kollit

B-nuoret: ke 4.12. klo 18.20 IFK-Blues, pe 6.12. klo 16.20 IFK-Jokerit, su 8.12. klo 14.15 JYP-IFK

C-nuoret: ke 4.12. klo 18.50 IFK-KJT Haukat, pe 6.12. klo 11.50 IFK-Jokerit, la 7.12. klo 12.00 Ilves-IFK

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.