U18SM ylempi alkusarja alkaa

U18SM-joukkueen kesäkauden jälkeinen valmistautuminen alkavaan kauteen vietettiin Ahvenanmaalla, missä HIFK Juniors on käynyt vuosikymmenet hakemassa tuntumaa heinä- elokuun vaihteessa. Ahvu ei pettänyt tälläkään kertaa olosuhteiden ja kokemuksen suhteen. Joukkuehengen kannalta leiri palveli juuri niin kuin sen odotettiinkin tekevän. Uusien poikien sisään tuleminen ja uuden tarinan aloittaminen joukkueena.

Valmistautuminen alkavaan sarjaan tehtiin hieman edellisestä poikkeavalla tavalla. Joukkue pelasi ainoastaan yhden irrallisen valmistavan harjoitusottelun. Yksittäisten pelien sijaan joukkue osallistui kahteen turnaukseen, missä kerättiin yhteisiä kokemuksia ja hitsauduttiin tiiminä yhteen. Elokuun toinen viikonloppu vietettiin Peurungalla, missä vastassa olivat Jyp, Lukko ja Kärpät. Viime vuotiseen tapaan, Lehtimäen etupenkkiä koristi ”poika” viikonlopun päätteeksi. Finaalissa kaatui Kärpät. Heti seuraavan viikonloppuna suuntana oli Pori, missä päästiin haistelemaan kansainvälistä ilmapiiriä. Turnaukseen osallistuivat Ässät isäntänä, Red Bull Salzburg sekä Saipa. Turnauksen finaalissa kaatui Ässät ja sitä myöten pre-seasonin turnausten voittoprosenttina 100%.

Valmistavien matsien hyökkääjien pistepörssin voiton vei Seba Rosengren (10+5), pakkien puolestaan Bruno Jalasti (3+3). Maalissa Harri Juntunen nappasi kumeja kiinni 90,90% varmuudella seitsemässä pelaamassaan matsissa.

U18-joukkueelle tyypilliseen tapaan joukkue on muuttunut paljon edellisestä kaudesta. Edellisen kauden rosterista on pelaajat ottaneet askeleita joko seuran sisällä Kollien suuntaan tai suunnanneet hakemaan uusia haasteita muualta jääkiekon parista. Joukkueen kapteenina on tänä vuonna Rasmus Hokkanen, A-rinnassa Bruno Jalastilla ja Thomas Lahtisella.

Staffin puolella sen sijaan on sama kokoonpano toista vuotta putkeen. Vastuuvalmentajana jatkaa Joni Petrell, joka on ollut erittäin tyytyväinen tekemisen tasoon: ”On todella hyvä fiilis tulla hallille joka päivä tämän jengin kanssa. Valtava tekemisen meininki ja työmoraali joka ikisellä ukolla, mikä tulee johtamaan hyviin asioihin”, Petrell arvioi.

Kauden ensimmäinen sarjapeli pelataan lauantaina 3.9. kello 15.50 alkaen Elisa Areenalla Saipaa vastaan. Ylempää runkosarjaa tahkotaan aina 20.11.2022 asti, minkä jälkeen määräytyvät loppukauden sarjapaikat. Joukkueita ylemmässä alkusarjassa on 12 ja pelataan kaksinkertainen sarja.

 

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.