U18SM finaalisarja on valmis alkamaan! 

U18SM-sarja saa arvoisensa unelmapäätöksen, kun sapelit kalisevat Ellulla ja Pirkkolassa. Kauden huipentaa IFK:n ja Jokereiden finaalit. Tämä on ensimmäinen kerta U18SM-sarjan historiassa, kun mestaruuden selvittelevät keskenään Stadin joukkueet.

Historian kirjat ulottuvat vuoteen 1972, jolloin U18SM-sarjan ensimmäisen mestaruuden vei KooVee Tampereelta. IFK:lla mestaruuskiinnityksiä on kuusi, joista viimeinen vuodelta 2018. Jokereilla mestaruusviirejä on kasassa puolestaan yhdeksän, joista viimeisin vuoden 2019 päätteeksi.

Molemmat joukkueet ovat pelanneet läpi pitkän sarjan tasaisesti kiikkuen kärkisijoilla läpi kauden. Finaalipari kohtasi toisensa kauden aikana neljä kertaa. IFK vei otteluista kolme Jokereiden voittaessa yhden.

IFK:n runkosarja päättyi kolmannelle sijalle Jokereiden voittaessa runkosarjan tasapistein Kärppien kanssa.

IFK:n kulku pleijareissa on ollut vahvaa. Ensimmäisessä vaiheessa Lahden Pelsu pani joukkueen koetukselle eikä yksikään kolmesta ottelusta ei ratkennut varsinaisella peliajalla. Sarja hipoi tasaisuudessaan äärirajoja. Se myös hitsasi joukkueen henkisesti yhteen, mikä loi mainiot edellytykset pleijareiden toiselle kierrokselle ja ABC Renkomäen legendaarisen pizzabuffan kautta Kärppien kanssa tansseihin.

Kärppä-sarjassa joukkue päättikin sitten laittaa kutosvaihteen silmään ja jätti Pohjois-Pohjanmaan ylpeyden sen kaltaiseen pesukoneeseen, että siitä puhutaan vielä vuosienkin päästä. Benny Hillin -tunnuskappale raikasi, kun IFK tornado pyöri Kärppien kimpussa.

IFK selvitti molemmat sarjat puhtailla 3-0 otteluvoitoilla ja pora niittasi tarvittavat kiekot vaneritauluun.

Joukkueen vastuuvalmentaja kolme vuotta toiminut Joni Petrell on ollut vakuuttunut joukkueensa tekemisestä:”Olen koutsina tosi ylpeä siitä miten joukkue on suorittanut pleijareissa. Olemme treenanneet kahdessa ryhmässä koska pelaajia on niin paljon, mutta iso hatunnosto myös heille ketkä eivät ole ainakaan vielä pelanneet. Kentällä olemme olleet kuskin paikalla jokaisessa pelissä ja kyllähän nämä finaalit paikallispelien muodossa on loistava kruunu hyvälle kaudelle. Tavoitteemme on ottaa vielä kolme voittoa ja napata mestaruus”, Petrell päättää.

Ennakkoasetelmat nyt alkavaan finaalisarjaan ovat äärimmäisen tasaiset. Kaksi ikäluokan huippujoukkuetta on vastakkain. IFK:n kapteeni, Eero Hyytiäinen on luutinut puolustuksen ytimessä vankan kauden ja odottaa lauantaina alkavaa sarjaa innolla:”Tullaan varmasti näkemään tunteikasta ja kovatasoista jääkiekkoa. Paljon tuttuja vastassa ja hyviä pelaajia, joten odotan innolla sarjaa.”, Hyytiäinen pohtii.

 

 

 

 

Kuvassa: IFK U18SM joukkueen kapteeni Eero Hyytiäinen.

Oman koukkunsa tähän tarinaan tuovat molempien joukkueiden ”nollakutoset”. Kaksi vuotta sitten pelattiin unohtumattomat U16SM-sarjan finaalit, missä olivat vastakkain samaiset joukkueet ja joukkueissa lukuisia poikia, jotka ovat vastakkain myös nyt. Silloin sarjan käänsi voitoksi Jokerit. IFK:n kopissa on ilma sakeana revanssi-henkeä kundien keskuudessa, joille syötettiin silloin tappion kitkerää kalkkia. Yksi pojista, joka oli mukana myös kaksi vuotta sitten, on Jere Somervuori. Jere odottaa nyt alkavia matseja vesi kielellä:” Odotan kovaa ja hienoa sarjaa. Varmasti tulee kovia pelejä. Viime kerrasta on opittu ja revanssi mielessä. Kova jengi meillä kasassa”, Jere paaluttaa.

 

 

 

 

Kuvassa: Jere Somervuori

Lauantaina 30.3 alkava sarja startataan Pirkkolassa, mistä maanantaina siirrytään Ellulle HIFK:n kotiluolaan. Lipunmyynti Ellulle käy kuumana ja omat setit kannattaa hankkia pikaisesti. Liput otteluun myy Ticketmaster. Liput osoitteesta: https://www.ticketmaster.fi/event/u18-sm-sarja-finaalit-hifk-jokerit-lippuja/339965

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.