Tyttöjen Stadi Skulaa -toiminta starttaa – Ilmoittaudu mukaan!

Tyttöjen Stadi Skulaa -monilajiprojekti on HIFK Damhandboll rf:n, HIFK Soccer rf:n ja HIFK Ishockey rf:n yhteistyöhanke, jonka päätarkoituksena on innostaa lapsia liikunnan pariin ja tutustuttaa heidät IFK:ssa järjestettyihin lajeihin. Stadi Skulaa -toiminnan kautta haluamme mahdollistaa 4-8-vuotiaille lapsille liikunnan harrastamisen keskellä kaupunkia, yhdessä seurassa ilman aikataulujen päällekkäisyyksiä ja järkevin kustannuksin. Hanketta tukee Opetus- ja Kulttuuriministeriö (OKM).

Toiminnan tavoitteena on ns. ”easy access” eli yhdellä ilmoittautumisella varmistat mukana olon urheilutoiminnassamme läpi vuoden eikä jatkuvasti tarvitse etsiä uusia harrastusmahdollisuuksia. Me olemme tehneet sen puolestanne! Toimintamaksu sisältää toiminnan, harjoituspaidat sekä vakuutuksen läpi vuoden. Meille on helppo tulla ja meillä on helppo olla!

Toiminta toteutetaan painottuen kesä- ja talvikauden lajien mukaan ja päävastuu valmennuksesta on lajien valmentajilla. Lisäksi ryhmän mukana kulkee aina 1-2 tuttua aikuista, jotka vastaavat ryhmän hallinnasta myös harjoituksissa, jotta lajivalmentajat pääsevät tekemään sitä mitä parhaiten osaavat eli innostamaan lapsia liikkumaan.

Tyttöjen Stadi Skulaa-toiminta sisältää viikoittaiset harjoitukset läpi vuoden. Toiminta käynnistetään kesäkuussa 2021 jalkapallon myötä. Jalkapalloharjoitukset pidetään Väinämöisen kentällä Töölössä keskiviikkoisin klo 17:00-18:00.

Elokuussa toimintaan lisätään käsipallon harjoitukset ja lokakuussa jalkapallon korvaa jääkiekkoharjoitukset, kun käsipallon harjoitukset edelleen jatkuvat. Myös muita mielenkiintoisia lajikokeiluita on lapsille luvassa vuodenajasta riippuen.

Toimintaan mahtuu mukaan yhteensä 30 vuosina 2013 – 2017 syntynyttä tyttöä. Toimintamaksu on 35€/kk sisältäen Stadi Skulaa-harjoituspaidan jalka- ja käsipalloon sekä jääkiekkopaidan. Lisäksi osallistujat vakuutetaan toiminnan järjestäjän toimesta LähiTapiolan tuottaman ryhmävakuutuksen kautta. Niin sanotut lomajaksot toiminnasta osuvat heinäkuulle ja joulu-tammikuulle (yhteensä 2kk, jolloin toimintamaksujakaan ei makseta).

Toimintamaksu laskutetaan kuukausittain, kymmenen kertaa vuoden aikana (koko vuoden toimintamaksu on 350€). Ensimmäinen erä (35€) laskutetaan ilmoittautumisen yhteydessä ja muu laskutus toimintakuukausittain (35€/ 9 erää).

HUOM! Toimintaan ei voi osallistua, ennen kuin on etukäteen rekisteröitynyt ja ilmoittautunut. Ilmoittautumisen jälkeen harjoituksiin ilmoittaudutaan My Club-sovelluksen kautta etukäteen.

ILMOITTAUDU MUKAAN TOIMINTAAN!

LISÄTIETOJA:
Tyttöjen Stadi Skulaa-monilajihankkeen projektipäällikkö
Johanna Sandqvist
040 729 2704
johanna.sandqvist@hifk.fi

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.