LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kasper Lundell tehokkaana

U20 SM-sarja

Alle 20-vuotiaiden SM-sarja on ollut edelleen Oulua lukuunottamatta jäissä. Kärpät on sarjan ainoa joukkue, joka viime viikolla pääsi sarjapelejä isännöimään.

Nykyiset rajoitukset ovat voimassa Uudellamaalla 24.1. saakka. Mikäli rajoituksia puretaan määräajan jälkeen, pelaa Kollit vuoden ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona 26. tammikuuta kotona Jokereita vastaan.

U18 SM-sarja

HIFK:n U18-joukkue pelasi menneellä viikolla yhden sarjaottelun. Mukana kokoonpanossa oli myös kourallinen ikänsä puolesta sarjaan pelikelpoisia Kolleja.

– Ensimmäinen hyvä peli Vantaata vastaan vähään aikaan. Kaikki olivat mukana alusta asti kuten tuloskin kertoo. Kolleista tulleet pelaajat olivat muun joukkueen ohella kundeja paikallaan, päävalmentaja Joni Petrell iloitsee.

– Hyvä treeniviikko edessä ja ensi viikonloppuna päästään taas testaamaan tasoamme.

Murskalukemiin 11–2 päättyneen ottelun tehokkain oli U20 SM-sarjassakin loistanut 17-vuotias Kasper Lundell (2+2).

KIEKKO-VANTAA – HIFK 2–11

1 + 1 = 2 10 ALANKO Roni
1 + 1 = 2 17 URONEN Tuomas
0 + 2 = 2 6 HILTUNEN Paavo
0 + 2 = 2 7 ARKIOMAA Ville
1 + 0 = 1 4 OJALA Topias
0 + 1 = 1 15 NYMAN Nooa

U18 Mestis

HIFK U18 Akatemiajoukkue pelasi niin ikään yhden matsin menneellä viikolla. Vastassa oli sarjan pohjalle valahtanut Kokkolan Hermes.

– Jokainen ketju teki tänään tulosta, mikä on hyvä asia tulevaisuutta ajatellen. Hieno esitys koko joukkueelta, joukkueen pääkäskijä Petri Kokko kertoo.

HIFK Ak – HERMES 7–1

1 + 1 = 2 18 CEDER Linus
0 + 2 = 2 36 SAARI Anton
1 + 0 = 1 15 MANNIO Aleksi
0 + 1 = 1 21 LISKI Topias

 

U16 SM-sarja

HIFK:n U16-joukkue pääsi pelaamaan kahdesti viikonloppuna. Stadissa vierailivat Kiekko-Espoo sekä KalPa.

– Espoota vastaan päästiin rikkonaisen ekan erän jälkeen kunnolla vauhtiin tokassa erässä tasakentällisin. Ensimmäiseen viiteen minuuttiin neljä maalia, yksi jokaiselta ketjulta. Vauhdikkaan toisen erän alun jälkeen kovaa työntekoa pelin loppuun asti, kaikki alivoimat tapettiin ja kiekkoa syötiin oikein urakalla. Hieno voitto kaiken kaikkiaan, valmentaja Lasse Valli analysoi 7–3-voittomatsin jälkeen.

– Kuopiolaisia vastaan onnistui kaikki muu paitsi maalinteko. Työmoraali oli kohdillaan ja paikkoja luotiin ihan ensimmäisestä minuutista aina pelin viimesekunneille asti. Tällä kertaa ei vaan osunut kun kerran ja vastustaja teki melkeinpä ainoista paikoistaan maalit ja vei pisteet mukanaan. Pitää silti olla tyytyväinen peliin itsessään.

KalPa voitti sunnuntain koitoksen lukemin 2–1.

HIFK – KIEKKO-ESPOO 7–3

1 + 1 = 2 39 KALTO Onni
1 + 0 = 1 15 PURMOLA Aatu
1 + 0 = 1 11 LEMBERG Atte
0 + 1 = 1 5 KORHONEN Henri
0 + 1 = 1 27 KUHTA Jasper

HIFK – KALPA 1–2

 

Tulevat ottelut:

Kollit: ei otteluista tällä viikolla

U18: la 22.1. klo 13:20 HIFK – HPK, su 23.1. klo 13:50 HIFK – Jokerit

U18 Akatemia: la 22.1. klo 13:00 Ilves Ak – HIFK Ak, su 23.1. klo 17:30 HIFK Ak – Karhu-Kissat

U16: la 22.1. klo 14:30 Tappara – HIFK, su 23.1. klo 12:45 Kärpät – HIFK

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.