LähiTapiola junioreiden viikkoraportti: U18 voittamattomana sarjakärjessä

U20 SM-sarja

Kollit pelasi menneenä viikonloppuna kaksi matsia. Perjantaina Töölössä kaatui TUTO, mutta lauantaina HIFK:n vanhin juniorijoukkue jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman sarjapisteitä. HIFK vei laukaukset Jyväskylässä peräti 43-10.

– Perjantai-illan himapelissä saatiin ansaitut kolme pistettä. Oltiin tehokkaita ja hyökättiin laadukkaasti, U20-jengin päävalmentaja Joni Töykkälä kertoo.

– Jyväskylässä vastustaja puolusti tiiviisti ja vastustajan maalivahti torjui erinomaisesti. Tehokkuudessa jäi vähän piippuun. Tulos ei tyydyttänyt, mutta tekemiseen kentällä olen tyytyväinen. Paikataan haavat ja kohti ensi viikon uusia haasteita.

HIFK – TUTO 7–3

 

2 + 0 = 2 BAU Samu
0 + 2 = 2 KUHTA Veeti
0 + 2 = 2 SAARINEN Emil
0 + 1 = 1 LAAKSO Aatu

JYP – HIFK 4–3

 

1 + 0 = 1 SEPPÄLÄ Jesse
1 + 0 = 1 HOLOPAINEN Jaani
1 + 0 = 1 RUUSUNEN Rasmus
0 + 1 = 1 VUORINEN Rasmus
0 + 1 = 1 KUHTA Veeti
0 + 1 = 1 SAARINEN Emil
0 + 1 = 1 HOLTTINEN Oliver

 

U18 SM-sarja

HIFK:n U18-joukkue porskuttaa käsittämättömässä vireessä kaudella 2021-2022. Ikäluokan edustusjengi on voittanut harjoitusottelut mukaan lukien kaikki tämän kauden ottelunsa.

Viime viikonloppuna HIFK:n jyrän alle jäivät Jukurit sekä Kärpät.

– Erittäin kliininen vierasvoitto Mikkelissä. Ratkaisijoita jälleen laajalta rintamalta ja Pyyhtiä maalissa viimeisenä lukkona. Pidettiin pelin tempo korkeana loppuun asti, päävalmentaja Joni Petrell kommentoi.

– Ei ole aina helppoa ladata itseään täysille 9–0-vierasvoiton jälkeen, mutta pelaajat tekivät Kärppiä vastaan juuri niin. Laadukas peli molemmin puolin ja olen erittäin ylpeä miten meidän pelaajat laittoivat itsensä likoon. Ratkaisijoita saatiin taas useammasta ketjusta. Jatketaan edelleen voittojen tiellä ja mistä olen vielä ylpeämpi on se, miten pelaajat sitoutuvat joukkueen tekemiseen joka viikko. Parannettavaakin on aina ja jatkammekin edelleen suunnitelmamme mukaisesti eteenpäin.

 

Jukurit – HIFK 0–9

 

1 + 2 = 3 URONEN Tuomas
1 + 2 = 3 KARJALAINEN Aatu
2 + 0 = 2 SIIKALA Valtteri
2 + 0 = 2 TOIVAINEN Rasmus
0 + 2 = 2 HOKKANEN Rasmus
0 + 2 = 2 TIAINEN Hannes
0 + 2 = 2 RÖNKKÖ Rene
1 + 0 = 1 TUOMIOKSA Roope
1 + 0 = 1 KOLSTER Eddie
0 + 1 = 1 LAHTI Kaarlo
0 + 1 = 1 PELTORANTA Arttu
0 + 1 = 1 KANGAS Leevi

HIFK – Kärpät 6–2

 

2 + 1 = 3 TOIVAINEN Rasmus
1 + 1 = 2 TIAINEN Hannes
1 + 1 = 2 KARJALAINEN Aatu
0 + 2 = 2 HILTUNEN Paavo
0 + 2 = 2 LAMPI Aaro
1 + 0 = 1 ALANKO Roni
1 + 0 = 1 SIIKALA Valtteri
0 + 1 = 1 ARKIOMAA Ville
0 + 1 = 1 TUOMIOKSA Roope
0 + 1 = 1 KANGAS Leevi

 

U18 Mestis

HIFK:n U18 Akatemiaojoukkue on alkukauden kahden tappion jälkeen kääntänyt kurssinsa totaalisesti. Viikonlopun kahdessa matsissaan Akatemia kasvatti voittoputkensa jo kuuden pelin mittaiseksi.

– Sarjakärjen kohtaaminen lauantaina vieraissa näkyi pienenä hermoiluna pelin alussa ja kaveri johtikin peliä 2-0 ekan erän jälkeen. Parannettiin peliä erä erältä ja päästiin tasoihin summerin soidessa. Jatkoajalla ratkaistiin peli Karhu-Kissoja vastaan hyvällä liikkeellä, joukkueen päävalmentaja Petri Kokko kehui.

– Kaksi erää peli täysin hallussa. Kolmannessa erässä kummallinen notkahdus ja Vantaa tuli tasoihin. Jatkoaika pelattiin hyvällä sykkeellä ja saatiin tehtyä voittomaali. Pitää olla tyytyväinen viikonloppuun ja neljään pisteeseen.

 

Karhu-Kissat – HIFK Ak 3–4 JA

 

1 + 2 = 3 SAARI Anton
1 + 1 = 2 VUORELA Veeti
1 + 0 = 1 TIRKKONEN Rasmus
1 + 0 = 1 POIKELIN Sampo
0 + 1 = 1 KILPALA Leevi
0 + 1 = 1 MANNIO Aleksi

HIFK Ak – Kiekko-Vantaa Ak 3–2 JA

 

1 + 1 = 2 KAASINEN Samuel
0 + 2 = 2 POIKELIN Sampo
1 + 0 = 1 SAARI Anton
0 + 1 = 1 AAKKULA Kaarlo
0 + 1 = 1 JURVA Elias
0 + 1 = 1 VUORELA Veeti

 

U16 SM-sarja

U16 SM-sarja oli menneen viikon tauolla käynnissä olleen Pohjola-leirin vuoksi. HIFK:n joukkueesta leirillä mukana olivat Lucas KoivunenAtte LembergEmil MäkinenMatias Torkki ja Aleksi Tuovinen.

 

 

Tulevat ottelut

Kollit: pe 8.10. klo 18:30 HIFK – Pelicans, la 9.10. klo 12:30 HPK – HIFK

U18: la 9.10. klo 14:50 HIFK – Sport

U18 Akatemia: su 10.10. klo 14:20 HIFK Ak – Viikingit

U16: ei otteluita tällä viikolla

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.