Kolme pelaajaa U16 maajoukkueeseen -06 ikäluokan Pohjola-leiriltä

Kuluneen viikon tiistaista sunnuntaihin kestänyt -06 ikäluokan Pohjola-leiri on saatu päätökseen. Yli 140 pelaajaa taisteli paikasta ikäluokkansa ensimmäisestä maajoukkuepaikasta perinteikkäässä turnauksessa. HIFK pelaajia oli leirillä edustamassa kaikkiaan kaksitoista pelaajaa ja yksi maalivahti.

HIFK pelaajat edustivat ansiokkaasti leirin eri joukkueissa ja lopputuloksena oli, että kolme pelaajaa valittiin U16 maajoukkueen rinkiin, mikä kohtaa tulevalla viikolla Saksan Vierumäellä.

Valitut pelaajat ovat puolustaja Bruno Jalasti ja hyökkääjä Julius Miettinen U18SM-joukkueesta sekä hyökkääjä Matias Torkki U16SM-joukkueesta.

Julius Miettinen dominoi leirin pistetilastoa nakuttamalla seitsemässä pelaamassaan ottelussa 19 (11+8) pistettä historiankirjoihin. Miettinen valittiin myös turnauksen All Stars -miehistöön.

Onneksi olkoon valinnasta!

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.