“Oltiin vahvoja alusta loppuun”

Kollien kahden ottelun viikko U20 SM-alkusarjassa käynnistyi perjantaina, kun joukkue kohtasi Raumalla Lukon. Mestis-visiittinsä jälkeen paluun Stadiin tehnyt Wiljami Myllylä vei vieraat avauserän lopussa 1-0-johtoon. Lukko nousi tasoihin toisessa erässä ja vähämaalisen jännitysnäytelmän voittomaali syntyi kolmannen erän seitsemännellä minuutilla, kun Lukko viimeisteli loppunumeroiksi 2-1. Syyskuun alkupuolella Kollit hävisi Lukolle kotonaan maalein 1-3.

– Hyvä ensimmäinen puolikas ottelusta, mutta Lukon tasoitusmaalin jälkeen ote siirtyi heille. Muututtiin passiivisiksi, eikä menty tilanteisiin ensimmäisenä. Kokonaisuus jäi duunista vajaaksi, vaikka ihan ok ottelu olikin, Kollien päävalmentaja Kimmo Kuhta arvioi ottelun jälkeen.

Lauantaina Kollit löysi kotikaukalossaan Elisa Areenalla maalivireen heti avauserässä, iskemällä ensimmäisten 20 minuutin aikana tulostaululle hurjat lukemat 5-1. Eikä isäntien tahti hiljentynyt toisessakaan erässä, vaan kahden maalin myötä toiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 7-1. Kun Kollit vei kolmannen erän nimiinsä maalein 1-0, kirjattiin toinen peräkkäinen kotivoitto joukkueelle lopulta maalein 8-1.

Murskavoitossa Kuhdan miehistöstä tehokkaimpia olivat Veeti Kuhta (2+1), Lari-Henrik Posti (1+1), Jaani Holopainen (1+1), Marcus Kallionkieli (1+1), Jesse Seppälä (1+1), Roope Turunen (0+2), Matias Lentämäki (0+2), sekä Rasmus Ruusunen (2+0). Maalinteossa Kolleista onnistuivat myös Oskar Komarov, sekä Myllylä.

– Parannus Lukko-ottelusta ja päästiin tekemällä duunia kiinni meidän juttuihin, varsinkin kiekollisessa pelissä. Oltiin vahvoja alusta loppuun, eikä tulos ohjannut tekemistä. Hyvä matsi, Kuhta arvosti.

Kollien tehokkuus KalPaa vastaan oli tilastojenkin valossa kovaa luokkaa. Kotijoukkue laukoi ottelussa kohti vastustajan maalia yhteensä 34 kertaa ja kun niistä kahdeksan meni maaliin, oli onnistumisprosentti peräti 23,5. Eniten Kolleista laukoi Kallionkieli, 10 laukausta.

Lauantai-ilta jää Kollit-historiaan maalivahti Emil Vinnin debyytin johdosta. Vinnistä tuli HIFK:n U20-joukkueen kaikkien aikojen nuorin pelaaja ollessaan lauantaina 14 vuoden, 9 kuukauden ja 29 päivän ikäinen. Voittomatsissa nuori veskari venyi kiekon eteen 21 kertaa.

Kaudella 2020–21 joukkueiden järjestys sarjataulukossa määräytyy pistekeskiarvon (pisteet/ottelu) mukaan. Lisätietoja täällä. Sarjataulukko päivittyy otteluiden päättyessä. O = ottelut, V = voitot, JAV = jatkoaikavoitot, JAH = jatkoaikahäviöt, H = häviöt, TM = tehdyt maalit, PM = päästetyt maalit, ME = maaliero, P = pisteet, P/O = pisteet/ottelu.

U18-joukkueen viiden matsin voittoputki katkesi Lahdessa

U18 SM-alkusarjassa HIFK:lla oli kolmen ottelun viikko. Keskiviikkona kotiottelussa Jokereita vastaan HIFK karkasi kolmannessa erässä jo 3-1-johtoon, mutta Jokerit nousi viimeisten reilun kuuden minuutin aikana tasoihin 3-3:een. HIFK löysi kuitenkin vielä jatkoajalla yhden vaihteen lisää ja venyi lopulta voittoon, kun Emil Saarinen laukoi 4-3-voittomaalin ajassa 61.46 Petrus Surenkinin tehdessä maaliin esityön. Ottelun tehokkain pelaaja oli HIFK:n Eelis Manelius, joka kirjautti pöytäkirjaan komeat tehot 1+2. Surenkinin ja Maneliuksen lisäksi isännistä maalinteossa onnistuivat Anton Kyynäräinen, sekä Paavo LindDaniel Salmivuori HIFK:n maalissa torjui 28 kertaa.

Lauantaina HIFK nappasi jo viidennen peräkkäisen voittonsa, kun Kiekko-Vantaa kaatui vieraissa maalein 4-2. Kiekko-Vantaa avasi ottelussa maalinteon ensimmäisessä erässä ja tuo maali näytti riittävän johtoasemaan vielä toisenkin erän jälkeen. Miro Heikkilä oli kuitenkin eri mieltä ja laukoi HIFK:n 1-1-tasoituksen kaksi sekuntia ennen toisen erän päättymistä. Kolmannen erän HIFK vei Samu Baun (2+0) ja Kasper Lundellin (1+2) maaleilla nimiinsä lukemin 3-1. Miro Tauslehto syötti HIFK:n maaleista kaksi ja Salmivuori maalissa urakoi 37 torjuntaa.

Kuudes peräkkäinen voitto jäi HIFK:lta lopulta haaveeksi, kun Pelicans oli kotonaan sunnuntaina parempi maalein 4-2. Jälleen kerran HIFK oli ottelussa “tarkkana” kellon kanssa, sillä Lundellin 1-1-tasoitusmaali ensimmäisessä erässä syntyi ajassa 19.59. Heti toisen erän alkuun Aleksi Huttunen vei HIFK:n 2-1-johtoon, mutta Pelicans käänsi ottelun lopulta edukseen tekemällä kolme seuraavaa maalia.

– Jokereita vastaan tasainen ottelu. Kiekko-Vantaa-ottelu oli meiltä kauden heikoin esitys, kaikilla osa-alueilla. Tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta muuten tekeminen oli heikkoa. Pelicansia vastaan sama trendi jatkui, suorittaminen oli heikkoa. Maha täynnä, viisi peräkkäistä voittoa alla ja vaatimustaso itsellemme vajaata, josta seurauksena ansaittu tappio, U18-joukkueen päävalmentaja Joni Töykkälä paketoi “härkäviikon” tapahtumat.

Tulevana viikonloppuna Töykkälän miehistö kohtaa kotonaan “Nordiksen alakerrassa” kaksi joukkuetta sarjan kärjestä, kärkijoukkue Kärpät, sekä sarjassa toisena olevan KalPan.

– Tällä viikolla otetaan se vaatimustaso arkeen ja lähdetään mittaamaan viikonloppuna itseämme kahta kärkijengiä vastaan, Töykkälä korosti.

“Viikonloppu kokonaisuudessaan todella hyvä”

Ennen viime viikon otteluitaan HIFK:n U16-joukkue oli hävinnyt SM-karsintasarjan kakkoslohkossa kaksi edellistä otteluaan, joten kahden voiton viikonloppu tuli Ville Aholan suojateille sarjatilanteen kannalta enemmän kuin hyvään aikaan. Perjantain kotiottelussa Kiekko-Vantaata vastaan HIFK löysi tehonsa heti avauserässä, kun se viimeisteli ennen ensimmäistä erätaukoa kolme maalia. Maaleista yksi syntyi tasakentällisin pelattuna, yksi ylivoimalla ja yksi alivoimalla.

Toisen erän HIFK vei nimiinsä maalein 2-0 ja jälleen isännät onnistuivat maalinteossa kertaalleen alivoimalla. Kun kolmannessa erässä molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa kahdesti, päättyi ottelu lopulta HIFK:n selkeään 7-2-voittoon. Kotijoukkueen tehopelaajia olivat Eelis Laulumaa (0+3), Veeti Vuorela (2+0), Bruno Jalasti (1+1), Valtteri Piironen (1+1), Sami Kallionkieli (1+1), Joel Jarva (0+2), sekä Joakim Järvinen (0+2). Lisäksi maalinteossa onnistuivat Panu Saksa ja Peter SnellmanOtto Nuto HIFK:n maalissa torjui 23 kertaa.

– Joukkue oli hyvin valmistautunut ja valmiina pelaamaan. Päästiin alusta alkaen määräämään tahtia ja kontrolloitiin kiekon kanssa peliä. Melko virheetön ja tehokas ottelu, U16-joukkueen päävalmentaja Ahola kommentoi.

Lauantaina Matinkylässä HIFK ratkaisi vierasottelun Kiekko-Espoota vastaan edukseen toisessa erässä, viimeistelemällä kolme maalia. Maalinteossa onnistuivat viikonlopun otteluiden toisella maalillaan Piironen, Roni Alanko, sekä Onni Kalto ylivoimalla. Kiekko-Espoo kavensi 1-3:een kolmannessa erässä, mutta kun kotijoukkue ei lisämaaleja enää pystynyt tekemään, nappasi HIFK täyden pistepotin. Nuton viikonlopun toinen voitto-ottelu vaati tällä kertaa 26 torjuntaa.

– Sama trendi jatkui, joukkue oli valmis alusta asti pelaamaan voitosta ja viikonlopun teema, puolustuspelaaminen, näkyi kaikkien tekemisessä. Espoo tuli vielä todella kovaa viimeiseen erään, mutta onnistuttiin puolustamaan vastustajan alun rynnistys. Viikonloppu oli kokonaisuudessaan todella hyvä ja jätkät sitoutuivat, sekä toteuttivat sovittuja juttuja, Ahola kehui.

HIFK:n tehokkain pelaaja syyskaudella on ollut Onni Kalto, joka 12 ottelussa on viimeistellyt tehot 4+6=10. Joukkueen sisäisen maalipörssin kärkinimi puolestaan on kuusi maalia kymmenessä ottelussa laukonut Roni Alanko. Otto Nuto on torjunut kolmessa pelaamassaan ottelussa yhteensä 82 kertaa, torjuntaprosentin ollessa 93,2.

Tulevat ottelut

Kollit: ke 21.10. klo 18.30 Kollit-Jukurit, pe 23.10. klo 18.30 Kollit-K-Espoo, la 24.10. klo 17.30 KooKoo-Kollit

U18: la 24.10. klo 13.20 IFK-KalPa, su 25.10. klo 13.50 IFK-Kärpät

U16: la 24.10. klo 15.50 IFK-Jokipojat, su 25.10. klo 16.20 IFK-KalPa

Teksti: Jari Hotti @JariHotti

Facebook

Tule mukaan kiekkokouluun

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille.
Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia.

IFK:n Gimmat Skulaa- kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja ihastua jääkiekkoon. Mukaan siis pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet tytöt ja naiset ilman aiempaa jääkiekkokokemusta. Jääkiekossa edistyneemmät tytöt voivat siirtyä IFK:n tyttöjoukkueisiin, joita löytyy jokaisesta ikäluokasta aina naisten edustusjoukkueeseen asti.