Seuran tiedotteet

U16 kruunasi kautensa Suomen mestaruuteen!

09/04/2024

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Alle 20-vuotiaiden SM-sarjan pudotuspelit ovat finaaleja vaille pelatut. Tappara voitti pronssiottelussa KooKoon ja sijoittui sarjan kolmanneksi. Finaalisarjassa mestaruudesta pelaavat TPS ja Ässät. Kollien kausi päättyi pari viikkoa sitten. HIFK:n alle 20-vuotiaat sijoittuivat ikäluokan SM-alkusarjassa sijalle 16 ja pelit jatkuivat alemmassa jatkosarjassa. U20 SM-sarjan nuorin joukkue jäi lopulta pisteen päähän pudotuspelipaikasta ja kausi päättyi...

Kevään 2024 junnutsempparit ja Tallinkin esimerkillisimmät joukkuekaverit palkittiin Nordiksella

07/03/2024

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n ja yhteistyöseurojen junioripelaajia palkittiin Nordiksella 6. maaliskuuta HIFK-HPK-ottelun yhteydessä. Kevään 2024 Tallinkin esimerkillisimmät joukkuekaverit ja junnutsempparit pääsivät pokkaamaan palkintonsa Liiga-ottelun erätauoilla. HIFK:n yhteistyöseuroja ovat REDS, Karhu-Kissat, Sipoon Wolf, Grankulla IFK ja Kiekko-Tiikerit. HIFK onnittelee kaikkia palkittuja! TALLINKIN ESIMERKILLISIMMÄT JOUKKUEKAVERIT | KEVÄT 2024 Joukkueen pelaajat valitsevat esimerkillisimmät joukkuekaverit omista joukkueistaan. U15 Eeli Luttinen U15AK Jesper...

Junioreiden kevät on täällä – Panokset tapissa runkosarjan viimeisessä viikonlopussa

Tiedotteet Uutiset

U20 alempi SM-sarja Kollit taistelee pääsystä pudotuspeleihin alle 20-vuotiaiden alemmassa SM-sarjassa. Kymmenestä joukkueesta kaksi parasta pääsee kamppailemaan ikäluokan Suomen mestaruudesta. – Lauantaina Pelicansia vastaan oli kovat panokset ottelussa. Tiukka ottelu, jossa vastustaja oli huolellisempi pienissä asioissa. Jätkät laittoivat itseään esimerkillisesti likoon, mutta tulos ei ollut meille hyvä, joukkuee pääkoutsi Joni Töykkälä kertaa. – Sunnuntaina Raumalla panokset edelleen...

Juniorijoukkueet, sarjatasot ja yhteyshenkilöt kaudella 2024-2025

06/03/2024

Tiedotteet Uutiset

Poikajoukkueet kaudella 2024-2025 U20 SM-sarja Simo Mälkiä, päävalmentaja simo.malkia@hifk.fi U18 SM-sarja Markus Nordlund, päävalmentaja markus.nordlund@hifk.fi U16 SM-karsinta Arttu Luttinen, päävalmentaja arttu.luttinen@hifk.fi U20 II Suomi-sarja Teemu Niemi, päävalmentaja teme.niemi@gmail.com U20 III (Sipoo) Suomi-sarja Mauri Heinämäki, päävalmentaja mauri.heinamaki@saunalahti.fi U18 II Mestis-karsinta Martti Sarkkinen, päävalmentaja martti.sarkkinen0@elisanet.fi U18 III Mestis-karsinta Marko Lainekivi, yhteyshenkilö marko.lainekivi@hifk.fi U16 II Mestis-karsinta Tony Witick,...

Kollit haki täydet vieraspisteet viikon ainoasta koitoksestaan

01/03/2024

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18- sekä U16-joukkueiden SM-sarjoja. U20 alempi SM-sarja Kollit jatkaa taisteluaan kohti SM-sarjan pudotuspelejä menestyksekkäästi. Viime viikon ainoasta ottelusta mukaan tarttui täydet pisteet. – Hyvä tyly ottelu vieraissa. Tehokkuudessa on vielä parannettavaa. Työmoraali ja yhdessä tekeminen on tällä hetkellä hyvällä tasolla, joukkueen vastuuvalmentaja Joni Töykkälä kertoo.   TUTO – KOLLIT 0–3 1 +...

U20-, U18- ja U16- SM-joukkueiden vastuuvalmentajat kaudelle 2024-25 on nimetty

26/02/2024

Tiedotteet Uutiset

Vastuuvalmentajat HIFK:n junioreiden vanhimpiin ikäluokkiin kaudelle 2024-2025 on nimetty. HIFK:n U20-, U18- ja U16-joukkueet aloittavat kesällä valmistautumisen uuteen kiekkokauteen uuden valmennuksen alaisuudessa. Vastuuvalmentajat 2024-2025: Kollit: Simo Mälkiä U18 SM: Markus Nordlund U16 SM: Arttu Luttinen HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen odottaa uuden valmentajakolmikon yhteistyötä luottavaisena. – Simo Mälkiä tehnyt meillä pitkään hommia eri roolissa. Mälkiän iso vahvuus on tuoda kokemusta alle...

Kollit kiinni paikassa kevään pudotuspeleihin – U18- ja U16-joukkueet vääntävät kärkisijoista

22/02/2024

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18- sekä U16-joukkueiden SM-sarjoja. U20 alempi SM-sarja Kollit taistelee alle 20-vuotiaiden alemmassa jatkosarjassa pääsystä SM-sarjan pudotuspeleihin. Sarjan kaksi parasta joukkuetta nousee mukaan taisteluun ikäluokan SM-mitaleista. – Keskiviikkona Pirkkolassa hyvätasoinen ottelu. Tiukka peli, joten lopputulos oikeutettu. Paremmalla tehokkuudella olisi ollut lisäpisteisiin mahdollisuus, vastuuvalmentaja Joni Töykkälä kertaa Jokerit-ottelua. – Lauantaina Mikkelissä kaksi...

Valmentajaksi HIFK:n junioreihin? – Rekry on käynnissä!

20/02/2024

Tiedotteet Uutiset

Kauden 2024-2025 joukkueissamme on vielä muutamia valmentajapaikkoja vapaana. Oletko sinä tuleva HIFK-valmentaja? Täytä kyselylomake ja olemme yhteydessä sinuun! Lisätietoja saat valmennuspäälliköltämme Lalli Laaksoselta 0400 707707 tai lalli@hifk.fi

HIFK ISHOCKEY RF:N JUNIORIT MUKAAN K-RYHMÄN LIIKE ON LÄÄKE -HANKKEESEEN

13/02/2024

Tiedotteet Uutiset

Vain kolmasosa lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi*. HIFK Ishockey rf:n juniorit liittyvät mukaan K-ryhmän Liike on Lääke -hankkeeseen kannustamalla lapsia ja nuoria liikkeelle yhdessä Suomen Palloliiton, Suomen Koripalloliiton, Suomen Tennisliiton, muiden juniorijääkiekkoseurojen ja JVG:n kanssa. Lasten ja nuorten liikkumattomuus on vakava haaste. Tutkimusten mukaan lähes 40 prosentilla lapsista ja nuorista fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä...

Kollit päätti alkusarjan voittoon – Taistelu pudotuspelipaikoista jatkuu alemmassa SM-sarjassa

02/02/2024

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollit paketoi 38 ottelun alkusarjansa viime viikolla Turussa. Joukkue jatkaa alemmassa jatkosarjassa, mistä kaksi parasta nousee mukaan pudotuspeleihin taistelemaan alle 20-vuotiaiden SM-mitaleista. – Lauantain viikon ainoassa ottelussa Turussa pelattiin hyvä matsi. Ilme ja aloitteellisuus oli vahvaa. Puolustettiin agressiivisesti. Alkusarja on nyt paketissa, alempaan jatkosarjaan käy meidän matkamme ja tavoitteemme on pelata itsemme kahden...

Syksyn 2023 junnutsempparit ja Tallinkin esimerkillisimmät joukkuekaverit palkittiin Nordiksella

19/12/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n ja yhteistyöseurojen junioripelaajia palkittiin Nordiksella 13. joulukuuta HIFK-Sport-ottelun yhteydessä. Syksyn 2023 Tallinkin esimerkillisimmät joukkuekaverit ja junnutsempparit pääsivät pokkaamaan palkintonsa Liiga-ottelun erätauoilla. HIFK:n yhteistyöseuroja ovat REDS, Karhu-Kissat, Sipoon Wolf, Grankulla IFK ja Kiekko-Tiikerit. Palkinnot jakoi HIFK:n valmennuspäällikkö Lalli Laaksonen, seurapäällikkö Jari Riihinen sekä Tallinkin Janne Mälkki. TALLINKIN ESIMERKILLISIMMÄT JOUKKUEKAVERIT | SYKSY 2023 Joukkueen pelaajat valitsevat esimerkillisimmät joukkuekaverit omista joukkueistaan....

Kolleilla kaksijakoinen viikko – U18 sarjakärjessä joulutauolle

18/12/2023

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18- sekä U16-joukkueiden SM-sarjoja. U20 SM-sarja Kollit pelasi menneellä viikolla kaksi ottelua. Vierasottelussa sarjan häntäpään joukkue Ilvestä vastaan maalinteko tuotti vaikeuksia. Lauantaina Kollit otti komea päänahan Stadissa Ässistä. – Perjantaina Tampereella tekeminen ei ollut riittävällä tasolla pisteisiin. Hyökkäys pelaaminen vaisua. Syöttämisessä ja yhteistyössä suurimmat haasteet, päävalmentajan Joni Töykkälä avaa. – Lauantaina pelattiin...

Lahjoita junnuille jäätä -tukikampanja yrityksille

03/10/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. toteuttaa parhaillaan yhteistyössä Adjutor Oy:n kanssa Lahjoita junnuille jäätä -tukikampanjaa, jonka koko tuotto käytetään seuran junioreiden kohonneiden jääkustannusten pienentämiseen. Tukikampanjaan osallistumalla yritys tukee stadilaista juniorikiekkoilua ja saa siitä kiitoksena myös yrityksen nimellä yksilöidyn Kunniakirjan.

Ilmoittautuminen HIFK:n kiekkokouluihin on auki!

22/08/2023

Tiedotteet Uutiset

Ilmoittautuminen HIFK:n kiekkokouluihin syyskaudelle 2023 on käynnissä. Calle Branderin kiekkokoulu on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Gimmat Skulaa kaikenikäisille tytöille ja naisille. Gubbet varttuneille miesrookieille. Calle Branderin kiekkokoulu Calle Branderin kiekkokoulu on HIFK:n ensimmäinen askel lapsille jääkiekon pariin. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia. Kauden 2023-2024 kiekkokoulu on tarkoitettu vuosina...

HIFK Tyttöjen 2023 Pohjola-leirin paras seura

21/08/2023

Tiedotteet Uutiset

Jääkiekkoliiton järjestämä 2008- ja 2009-ikäluokan tyttöjen Pohjola-leiri pelattiin viime viikolla Kuortaneella. Tyttöjen Leijonapolun ensimmäisenä askeleena pidettyyn tapahtumaan sai kutsun kaikkiaan 10 seuran pelaajaa ja kaksi kutsuttiin varalle. Leirin parhaaksi alueeksi valittiin Etelän alue. Parhaana seurana palkittiin HIFK. Leirin parhaana pelaajana, MVP-palkinnolla, palkittiin HIFK:n naisten Akatemia-joukkueessa pelaava Julia Kuhta. Lisäksi leirin All Stars -kentälliseen valittiin Kuhdan lisäksi...

Sinä 2001-2005 syntynyt kenttäpelaaja – Oletko ilman pelipaikkaa?

20/08/2023

Tiedotteet Uutiset

U20 SUOMI-SARJAAN OSALLISTUVA HIFK U20 RED VOI OLLA SINUN JOUKKUEESI! Jos olet vielä pelipaikkaa vailla niin tervetuloa testaamaan U20 Red joukkueeseen. Harjoittelemme ja pelaamme kotipelimme Malmilla. Joukkueessa on vielä tilaa pelimiehille, joten tule mukaan! Tiedustelut ja ilmoittautumiset vastuuvalmentaja Teemu Niemi p. 040 5228198 / teme.niemi@gmail.com   Huom! Varusmiehille räätälöity oma toimintamaksu!

Rakkaudesta lajiin | Jos jotain sattuukin kentällä tai sen ulkopuolella – toimi näin

10/08/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK ja Pihlajalinna tekevät laajaa yhteistyötä nuoremmista junioreista aina Liiga-tasolle asti. Toivomme, että kaikki pysymme terveenä – mutta jos jotain joskus sattuu, tässä ohjeet nopeaan ja toimivaan terveydenhuoltoon. Vamman tai vaivan sattuessa toimi näin: Onko sinulla vakuutus? Jos on, ole yhteydessä vakuutusyhtiöösi ja tarkista mahdollisen lääkärikäynnin korvattavuus. Varaa aika Pihlajalinnaan. Pihlajalinnan Urheiluklinikalla sinua palvelevat urheilijoiden...

Lähtölaukaus kesälomaan – Paloheinän Hockey Campilla 150 osallistujaa

10/06/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n Hockey Camp ’23 tuli päätökseensä perjantai-iltapäivänä. Maanantaista perjantaihin lähes 150 7-12-vuotiasta lasta pääsi liikkumaan ja pitämään hauskaa ammattilaisten ohjauksella muun muassa lätkän, sählyn ja golfin parissa. Perinteinen Paloheinässä järjestettävä leiri toimi tänäkin vuonna oivallisena lähtölaukauksena lasten kesälomalle. Samalla aukesi ilmoittautuminen HIFK:n kiekkokouluihin syyskaudella 2023. Calle Branderin kiekkokoulu on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Gimmat Skulaa kiekkokoulu puolestaan kaikenikäisille tytöille ja...

Kunnioita peliä -palkitsemistilaisuus järjestettiin Nordiksella – Katso lista palkituista

31/05/2023

Tiedotteet Uutiset

Suomen Jääkiekkoliiton Eteläinen alue järjesti keskiviikkona 31.5.2023 Helsingin Jäähallilla kauden 2022-2023 Kunnioita Peliä -palkitsemistilaisuuden. Kunnioita Peliä -ohjelma on suunniteltu, jotta suomalainen jääkiekko olisi reilumpaa kaikille sen osapuolille. Kyse on jokaisen pelin eri roolissa toimivan – pelaajien, valmentajien, tuomareiden ja vanhempien – keskinäisestä kunnioittamisesta: • Tehdään pelitapahtumasta lapsille positiivinen kasvuympäristö, jossa on tilaa onnistumisille ja epäonnistumisille•...

Kevään Junnutsempparit ja Tallinkin esimerkilliset joukkuekaverit 2023

20/05/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n junioriyhteisö muodostuu tällä hetkellä kuudesta seurasta ja sadoista nuorista pelaajista sekä joukkueiden toimihenkilöistä. Yhteistyöseuroja ovat Grankulla IFK, Reds Helsinki, Sipoon Wolf, Kiekko-Tiikerit sekä Karhu-Kissat. Junnukauden päättäjäisiä vietettiin helatorstaina Nordiksella Tillsammans-pihapelipäivän jatkoilla. Tilaisuudessa vieraili HIFK:n liigajoukkueen nuoret hyökkääjät Kasper Halttunen ja Tuomas Uronen sekä Gimmojen Karoliina Rantamäki. Tapahtuman juonsi Ilkka Uusivuori.   Kevään 2023 Tallinkin esimerkilliset joukkuekaverit HIFK Tytöt TU15 Villa...

Joukkueisiin nimimuutoksia tytöissä ja naisissa

21/04/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK lähtee kauteen 23-24 yli kymmenen tyttö- ja naisjoukkueen voimin. Kauden 22-23 aikana Suomen suurimmaksi tyttö- ja naiskiekkoseuraksi reilulla 230 rekisteröidyllä harrastajallaan noussut HIFK on tarkentanut pelaajapolkuaan ja uusimme kahden joukkueen nimet. Uudet nimet tulevat paremmin vastaamaan joukkueiden tasoa, ikärakennetta ja toimintaa. HIFK:n U18-tyttöjen joukkueen nimi jää toistaiseksi historiaan ja sen korvaa HIFK Naiset Challenger-nimi....

Joukkuetarjotin kaudelle 2023-2024

18/04/2023

Tiedotteet Uutiset

Kauden 2023-2024 joukkueet ja sarjatasot on vahvistettu. Mikäli haluat lisätietoa joukkueen toiminnasta, ota yhteyttä listalla mainittuun yhteyshenkilöön.

Kollien kevät käynnistyy tänään – Puolivälierissä vastassa TPS

08/03/2023

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16-joukkueiden sarjoja. U20 SM-sarja Kollien runkosarja tuli päätökseensä viime viikonlopun vierasrundilla. Pudotuspelipaikka oli jo varmistunut ja enää pelattiin lopullisesta sijoituksesta ja puolivälierävastuksesta. – Runkosarja päätökseen Savon ja Oulun reissulla. Perjantaina aamulla lähdettiin liikenteeseen kohti Kuopiota. Itse ottelun alku oli sysimusta ja vastustaja kolmen maalin karkumatkalle. Siitä...

HIFK KIITTÄÄ, HIFK TACKAR: KIITOS, TACK, TACK!

24/02/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. toteutti yhdessä Adjutor Oy:n kanssa laajan tukikampanjan, jolla tuettiin HIFK:n junioreiden kohonneita jääkustannuksia. Kampanja onnistui yli odotusten usean yrityksen lähtiessä mukaan. HIFK haluaakin kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita arvokkaasta tuesta.

HIFK NAISET & TYTÖT VALMENTAJAT KAUDELLE 2023-2024

Tiedotteet Uutiset

Stadin Gimmat / Naisten Liiga Vastuuvalmentaja: Saara Niemi Valmentaja: Martin Andler Valmentaja: Antti Borgenström Maalivahtivalmentaja: Aleksi Kiviranta Fysiikkavalmentajat: Simon Dannapfel, Joonas Lahtinen Naiset Akatemia / Naisten Mestis Ikäluokkavastaava: Nikolas Sepponen Vastuuvalmentaja: Bertalan Sczolga Valmentaja: Mika Montonen Taitovalmentaja: Martin Andler Maalivahtivalmentaja: Tiedotetaan myöhemmin Fysiikkavalmentaja: Virpi Rajala TU18 / Naisten Suomi-sarja Ikäluokkavastaava: Nikolas Sepponen Vastuuvalmentaja: Heini Artema...

U20- U7-joukkueiden vastuuvalmentajat nimetty kaudelle 2023-2024

02/02/2023

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n juniorijoukkueiden valmennukset kaudelle 2023-24 on nimetty. Vaihtuvuus valmennuksissa on ollut vähäistä. Mikäli haluat lisätietoa joukkuetoiminnasta, ota yhteyttä joukkueen valmennukseen. Yhteystiedot alla. Tulevan U15-vastuuvalmentaja Arttu Luttisen aiemmin julkaistun haastattelun voit lukea täältä. Pojat U20SM Kollit Joni Töykkälä 040-5755836 joni.toykkala@hifk.fi U20 Suomisarja N N julkaistaan myöh. U18SM Joni Petrell 044-7811900 joni.petrell@hifk.fi U18 Akatemia Timo Kuuluvainen 040-5278394...

Kollit skulaa tänään Nordiksella – Tsetillä maksutta ineen

21/01/2023

Tiedotteet Uutiset

Kollit-Jokerit klo 18:00. Nordiksen D-ovet auki klo 17:00. Kollit skulaa tänään lauantaina paikallismatsin Nordiksen kirkkaissa valoissa. Alle 20-vuotiaiden SM-sarjamatsi Jokereita vastaan alkaa klo 18:00. Otteluliput myy Ticketmaster hintaan á 10 €. HIFK:n jääkiekon kausikortilla matsiin veloituksetta. Sisäänkäynti halliin tapahtuu ison parkkipaikan puolelta D-ovilta. Nordiksen ovet auki klo 17:00 alkaen. Kaikki otteluun myytävät pääsyliput ovat numeroimattomia, joten...

HIFK hyvin edustettuna aikuisten ja nuorten maajoukkueissa

05/12/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n hyökkääjä Iiro Pakarinen on valittu miesten A-maajoukkueeseen Sveitsin EHT:lle. Pakarinen valittiin jo aiemmin Suomen turnaukseen, mutta hyökkääjä joutui jättämään turnauksen väliin loukkaantumisen takia. Suomi aloittaa turnauksensa Nordiksella 15.12. Tshekkiä vastaan. Leijonien kokoonpano Sveitsin EHT:llä: Maalivahdit: 30 Lehtinen Lassi, TPS Turku 32 Larmi Emil, Växjö Lakers, SHL Puolustajat: 6 Honka Julius, Luleå HC, SHL 7...

Kollit kipusi sarjan piikkipaikalle – Junnujen jatkosarjat pyörähtivät käyntiin

29/11/2022

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Alle 20-vuotiaiden varsinainen SM-sarja starttasi viikonloppuna. Kollit pelasi kaksi matsia, joista ansaitut neljä sarjapistettä riitti nostamaan joukkueen sarjan piikkipaikalle. – Perjantaina kova ottelu Matinkylässä, jossa kumpikaan joukkue ei maalipaikoilla juhlinut. Kolmannessa erässä Espoo meni johtoon, mutta kova työnteko palkittiin ja pystyttiin kääntämään peli meille. Kova suoritus joukkueelta. Lauantaina kotona vastassa oli Lukko. Olimme...

Gubbet skulaa myös keväällä – Ilmoittautuminen kevätkaudelle alkaa joulukuussa

Tiedotteet Uutiset

Aloita viikko Stadin kovimmalla aamujäällä! HIFK:n Gubbet Skulaa -kiekkokoulu on miesten kiekkokoulu, joka on tarkoitettu lajista kiinnostuneille aikuisille miehille, jotka eivät vielä ole päässeet mukaan lajin pariin. Mukaan voi tulla ilman taitovaatimuksia. Ilmoittautuminen kevätkaudella alkaa 1. joulukuuta. Ilmoittautumaan pääset täältä. – Gubbet Skulaa syyskausi oli onnistunut, ja mukana on ollut yli 20 innokasta gubbea. Mukana...

Kolmen maalin tappioasemasta rökälevoittoon – Kolleilla kuuden pisteen viikko

09/11/2022

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16 SM-joukkueen sarjoja. U20 SM-sarja Kollit pelasi kaksi matsia viime viikolla. Joukkue osoitti luonnetta kummassakin ottelussaan. Keskiviikkona Ässät kaatui Porissa lukemin 2–1. Lauantaina Kollit tuli synkän avauserän jälkeen kolmen maalin takaa komeaan 7–3-voittoon. – Hyvä viikko ja kundit osoittivat hyvää luonnetta. Olimme tiukoilla Porisssa keskiviikkona, mutta...

Alkusarjat lähestyvät loppujaan – HIFK:n juniorijoukkueet sarjojensa kolmen kärjessä

25/10/2022

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollit pelasi viime viikonloppuna yhden matsin ja on 17 pelatun ottelun jälkeen U20 SM-alkusarjan toisena, pisteen päässä Tapparasta. Lauantain ottelussa vastassa oli sarjan yksi vaisuimmin alottaneista joukkueista: Kiekko-Vantaa. Ensimmäisen erän jälkeen peli oli tasan 2-2, mutta toisessa erässä stadilaiset menivät menojaan. – Ei suorituksena kovinkaan hyvä peli meiltä. Toinen erä meiltä paras ja...

Kolleilla onnistunut sarjaturnausviikonloppu Porissa

19/10/2022

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16 SM-joukkueen sarjoja. U20 SM-sarja Kollit matkustivat viikonlopuksi Poriin ikäluokan sarjaturnaukseen. Tahti oli kova, kun kolmeen päivään joukkueet pelasivat yhtä monta matsia. Esitykset sarjaturnauksessa paranivat sunnuntaita kohti. – Perjantaina Sportia vastaa heikko esitys meiltä. Vastustaja oli erittäin työteliäs ja ansaitsi voiton, joukkueen päävalmentaja Joni Töykkälä kommentoi....

Kollit jatkaa voittamattomana U20 SM-sarjassa – Viisi pinnaa pohjoisen rundilta

13/09/2022

Tiedotteet Uutiset

Junioreiden viikkoraportissa seurataan HIFK:n U20-, U18-, U18 Akatemian sekä U16-joukkueiden sarjoja. Kaikki neljä viikkoraportissa seurattavaa HIFK:n juniorijoukkuetta oli tulessa viime viikonloppuna. Myös U16 SM-joukkue pääsi omalta osaltaan aloittamaan kauden 2022-2023. U20 SM-sarja Kollit matkusti loppuviikosta pohjoiseen pelaamaan kaksi sarjamatsia. Alkusarjan viikko sitten kahdella voitolla aloittanut HIFK:n vanhin juniorijoukkue kasvatti pistetiliään myös vierasrundilla. – Perjantaina Rovaniemellä...

HIFK toistamiseen tyttökiekon kultaseuraksi

06/09/2022

Tiedotteet Uutiset

Jääkiekkoliiton vuosittain tyttökiekkoa edistäville seuroille järjestämän rekrytointikilpailun tulokset on julkaistu. HIFK ansaitsi Kultaseuran diplomin toisella kaudella peräkkäin. Kaudella 2019-2020 HIFK palkittiin Hopeaseurana. – Kilpailussa mitataan seuran aktiivisuutta avointen tyttökiekkotapahtumien järjestämisessä, tyttöjen viikoittaisen harjoittelun järjestämisessä, osallistumista kansainväliseen Girls Global Game -tapahtumaan sekä valtakunnalliseen Mini Aurora Cupiin ja U10-U15 tyttöjen pelitoimintaan. Meillä on ollut se periaate että...

Arttu Luttinen: Haluan auttaa nuoria saavuttamaan seuraavan tason

27/08/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n Liigajoukkueen entinen kapteeni Arttu Luttinen valmentaa HIFK:n 2009 ikäluokkaa ainakin vuoteen 2025 saakka. Yli 1000 ammattilaisottelun veteraani ja valmentajatutkintonsa tänä vuonna Vierumäellä päättävä Luttinen on mielissään jatkosta stadilaisten junioripuolella. – Olen innoissani tulevasta haasteesta ja mahdollisuudesta kehittää itseäni sekä motivoituneita nuoria urheilijoita 2009 ikäluokan parissa myös jatkossa! Syyskuussa 39 vuotta täyttävä kahden lapsen isä...

Gubbet Skulaa -kiekkokoulu käynnistyy Pirkkolassa

15/08/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n Gubbet Skulaa -kiekkokoulu on tarkoitettu lajista kiinnostuneille aikuisille miehille, jotka eivät vielä ole päässeet mukaan lajin pariin. Taitovaatimuksia ei ole, joten mikäli vähänkään siltä tuntuu, ilmoittaudu heti mukaan! Kiekkokoulu järjestetään maanantaiaamuisin Pirkkolan jäähallilla klo 7:15-8:15. Jäällä harjoitellaan jääkiekon perustaitoja; syöttämistä, luistelua, kiekonkäsittelyä ja laukomista. Ensimmäiset harjoitukset järjestetään maanantaina 5.9. Välttämättömät varusteet: – luistimet – maila...

HIFK Ishockey rf. / Valmennustiimit kaudella 2022–2023

23/06/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. / Valmennustiimit kaudella 2022–2023 U20SM              Joni Töykkälä, Markus Nordlund, Mika Rouhiainen, Janne Laine U19                    Joonas Makkonen, Jonne Muttonen, Tuomas Ahola, Samuel von Koskull U19W                Ville Tulkki, Jonas Lainio U18SM              Joni Petrell, Mika Kero, Lennart Petrell, Mika Rouhiainen, Joonas Hallikainen U18AK               Timo Kuuluvainen, Teemu Pirskanen, Tommi Karhila U17                    Janne Kallio, Ville Saukkola, Janne...

HIFK:lle Aaro Kivilinnan muistopalkinto

14/06/2022

Tiedotteet Uutiset

Aaro Kivilinnan muistopalkinto on jääkiekon Liigan vuosittain myöntämä tunnustuspalkinto parhaalle seuralle. Liigan, Mestiksen, U20 SM-sarja sekä U18 – ja U16-poikien SM-sarjan pisteet jakautuvat kahdeksalle parhaalle 10–8–6–5–4–3–2–1. Naisten ja B2-nuorten SM -sarjasta sekä U20-tyttöjen ja U16-tyttöjen SM-turnauksesta pisteitä jaetaan neljälle parhaalle, 5–3–2–1. Ensimmäisen kerran palkinto jaettiin kaudella 1972–1973. Merkittävimmät saavutukset seuralle olivat keväällä hopeaa saaneet Stadin...

Hockey Camp on varma kesän merkki – Katso kuvat Paloheinästä!

10/06/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf järjesti 6.-10.6.2022 Paloheinän Jäähallissa Hockey Camp -leirit omille sekä yhteistyöseurojensa tyttö- ja poikajunioreille. Hockey Campeilla kiekkokulttuurista nautti vuosina 2010-2015 syntyneitä junioreita yhteensä parin sadan pelaajan joukko. Poikien Hockey Campin rehtorina toimi HIFK:n Calle Branderin kiekkokoulun rehtori Christian Buchert. Tyttöjen leirin rehtorina toimi HIFK:n tyttöjen junioripäällikkö Johanna ”Mima” Sandqvist.

Kunnioita Peliä -palkitsemistilaisuus Nordiksella – Katso palkitut!

09/06/2022

Tiedotteet Uutiset

Suomen Jääkiekkoliiton Eteläinen alue järjesti torstaina 9.6.2022 Helsingin Jäähallilla kauden 2021-2022 Kunnioita Peliä -palkitsemistilaisuuden. Tilaisuudessa palkittiin Final Four -voittajajoukkueet mestaruusviireillä, alueella meritoituneet henkilöt ja seurat sekä Kunnioita Peliä -tittelin ansainneet pelaajat ikäluokissa U9-U14 ja seurojen valitsemat valmentajat.   Pelaaja, joka kunnioittaa peliä: • Yrittää aina parhaansa eli antaa jokaisessa tilanteessa kaikkensa. • Kunnioittaa vastustajaa jokaisessa...

Kentällisen verran Kolleja vietti ylioppilasjuhliaan

06/06/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n U20-joukkueesta, eli Kolleista, nyt keväällä ylioppilasjuhliaan viettiä viisi nuorta herrasmiestä: Veeti Kuhta, Oliver Holttinen, Jonni Kärkkäinen, Aku Koskenvuo ja Oskar Komarov. Puolustaja Kasper Kotkansalo on HIFK:n kevään 2022 ainoa opintonsa päättänyt ja valmistunut liigapelaaja. “Kotkis” valmistui Boston Universitysta, missä pelasi yliopistokiekkoa 2017-2020. HIFK onnittelee onnittelee koulunsa kiekon ohella kunnialla suorittaneita.

Kevään Junnutsempparit ja Tallinkin esimerkilliset joukkuekaverit 2022

24/05/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n junioriyhteisö muodostuu tällä hetkellä kuudesta seurasta ja sadoista nuorista pelaajista sekä joukkueiden toimihenkilöistä. Yhteistyöseuroja ovat Grankulla IFK, Reds Helsinki, Sipoon Wolf, Kiekko-Tiikerit sekä Karhu-Kissat. HIFK:n ja yhteistyöseurojen kevään 2022 Junnutsempparit ja Tallinkin esimerkilliset joukkuekaverit palkittiin maanantaina Helsingin Olympiastadionilla. Palkintotilaisuuden jälkeen koko HIFK:n junnuyhteisö kerääntyi viettämään perinteisiä junnukauden päättäjäisiä Nordikselle. 1200-päinen seurue pääsi katsomaan illan...

Vuoden juniorijoukkueet

09/05/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf:n raati on valinnut kauden 2021-2022 vakuuttavimmin suorittaneet juniorijoukkueet. Valintojen perusteina olivat muun muassa seuran arvojen näkyminen periksiantamattomuudellaan. Vuoden juniorijoukkueiksi raati valitsi HIFK U16 SM -joukkueen sekä HIFK TU20 SM -joukkueen.   HIFK U16 Poikien U16 SM -joukkue aloitti kautensa sijoittumalla karsintasarjalohkossaan viidenneksi. Varsinaisessa runkosarjassa sijoitus oli sama viides. Pudotuspeleissä HIFK voitti Villi...

Boot Camp -lisäjää Kiekkokoululle ja U7/2016 joukkueelle 4.5.2022

02/05/2022

Tiedotteet Uutiset

Kiekkokoululle ja U7/2016 joukkueelle on tullut lisäjää keskiviikona 4.5. Paloheinän jäähallilla 16:00-17:30. Ohjelmassa vapaata luistelua ja pelailua, jäällä ei ole ohjattua toimintaa. Vanhemmat/sisarukset ovat myös tervetulleita jäälle. Kiekkokoululaisilla tulee olla päällä kiekkokoulun minimivarustus (kypärä ristikolla, kaulasuoja, hanskat, maila ja luistimet). Vanhemmille/sisaruksille suositellaan kypärän käyttöä. Tervetuloa!

HIFK kilpatason joukkueella U19 Suomi-sarjaan

19/04/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf:n U19-kilpajoukkue osallistuu kaudella 2022–2023 U19 Suomi-sarjaan, joka on Suomen Jääkiekkoliiton ylin sarjataso tässä ikäluokassa. HIFK U19 -joukkue tulee koostumaan 2004–2005 syntyneistä pelaajista. Ilmoittautuminen HIFK U19 Suomi-sarja-joukkueen toimintaan kaudelle 2022–2023 on nyt käynnissä. Joukkueen toiminta alkaa toukokuussa. Ilmoittaudu mukaan sähköpostilla marko.ikavalko@hifk.fi 13.5.2022 mennessä. Sähköpostista täytyy käydä ilmi ainakin alla olevat seikat pelaajaa koskien:...

HIFK kilpatason joukkueella U17 Suomi-sarjaan

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf:n U17-kilpajoukkue osallistuu kaudella 2022–2023 U17 Suomi-sarjaan, joka on Suomen Jääkiekkoliiton ylin sarjataso tässä ikäluokassa. Kyseinen ikäluokka ja sarjataso on aikaisempina kausina tunnettu B2SM- sarjana. HIFK U17 -joukkue tulee koostumaan ensisijaisesti 2006 syntyneistä pelaajista, joilla on kokemusta U16 SM- ja Mestis sarjatasoilta. Ilmoittautuminen HIFK U17 -joukkueen toimintaan kaudelle 2022–2023 on nyt käynnissä. Joukkueen...

Hockey Camp 6.-10.6.2022

Leirit Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf järjestää 6.-10.6.2022 Paloheinän Jäähallissa (Helsingissä) Hockey Camp -leirin omille sekä yhteistyöseurojensa junioreille. Hockey Campille otetaan vuosina 2010-2015 syntyneitä junioreita, jaettuna neljään/viiteen ryhmään ja yhteensä enintään 150 pelaajaa viranomaisten ohjeita noudattaen. Hockey Campin rehtorina toimii HIFK:n Calle Branderin kiekkokoulun rehtori Christian Buchert. Ryhmä-1/ 2010-ikäluokassa pelaavat Ryhmä-2/ 2011-ikäluokassa pelaavat Ryhmä-3/ 2012-ikäluokassa pelaavat Ryhmä-4/ 2013...

Girls’ Hockey Camp 6.-10.6.2022

Leirit Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf järjestää 6.-10.6.2022 Paloheinän Jäähallissa (Helsingissä) tytöille suunnatun Girls’ Hockey Camp -leirin omille sekä yhteistyöseurojensa junioreille. Girls’ Hockey Campille otetaan vuosina 2007-2014 syntyneitä tyttöjä enintään 30 pelaajaa. Leirin rehtorina toimii HIFK tyttöjen junioripäällikkö Johanna ”Mima” Sandqvist. Girls’ Hockey Camp sisältää jäät, valmennuksen, ohjatut oheisharjoitukset, leiripaidat ja ruokailut. Leirin hinta on 300 euroa (sisaralennus...

Kuusi Kollia mukaan alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoihin

12/04/2022

Tiedotteet Uutiset

Suomen alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoihin lähtevä joukkue julkaistiin tänään maanantaina. 26 pelaajan ryhmään valittiin kuusi HIFK:n U20-joukkueessa kaudella 2021-2022 pelannutta nuorta. Hyökkääjät Aleksanteri Kaskimäki, Kasper Lundell, Samu Bau ja Tuomas Uronen sekä puolustaja Otto Salin ja maalivahti Eemil Vinni matkustavat Saksassa Kaufbeurenissa ja Landshutissa 23.4.-1.5.2022 pelattaviin ikäluokan MM-kisoihin. Seitsemäskin Kolli oli pitkään tyrkyllä lopulliseen maajoukkueryhmään. Puolustaja Rasmus Vuorinen oli käytännössä koko kauden mukana ikäluokan maajoukkuetoiminnassa, mutta on...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kolleja MM-leirillä

07/04/2022

Tiedotteet Uutiset

Alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskisat lähestyvät ja Suomen maajoukkue viettää parhaillaan ikäluokan ensimmäistä MM-leiriä Vierumäellä. Mukana leirityksessä on neljä HIFK-pelaajaa. Puolustaja Otto Salin (2004) sekä hyökkääjät Aleksanteri Kaskimäki (2004), Samu Bau (2004) ja Tuomas Uronen (2005) valittiin mukaan ikäluokan ensimmäiselle MM-leirille. Nelikko kuului kaudella 2021-2022 HIFK:n U20-joukkueeseen. Aleksanteri Kaskimäki sekä Otto Salin pelasivat tällä kaudella myös HIFK:n Liigajoukkueessa. Kaskimäki esiintyi neljässä matsissa, Salin kuudessa. 17-vuotias...

Gimmat Skulaa -kiekkokoulun päätöstreenit – Joukkuejäät jatkuvat sunnutaisin

24/03/2022

Tiedotteet Uutiset

Tyttöjen kiekkokoulun kauden 2021-2022 päätöstreenit pidetään sunnuntaina 27.3. klo 10:15-11:30. Treenien jälkeen suoritetaan diplomien jako. Kiekkokoulu jatkuu kesän jälkeen taas syyskuussa. Iso kiitos kaikille mukana olosta tällä kaudella! Aikuisten sekä tyttöjen TU8 ja TU10 treenit jatkuvat sunnuntaisin huhtikuun ajan. Aikuisten treenit sunnuntaisin klo 9:00-10:15 (ei pääsiäissunnuntaina 17.4.) TU8 ja TU10 treenit sunnuntaisin klo 10:15-11:30 (ei...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kollien kausi päättyi dramaattisesti

23/03/2022

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollien kausi päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen pettymykseen. Joukkue jäi maalin päähän pudotuspelipaikasta. Ennen tiistain runkosarjan päätösottelua Kollit pelasi viime viikolla kahdesti stadilaisten kanssa viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelevaa Lukkoa vastaan. – Ensimmäisessä ottelussa hyvä ylivoimapeli takasi tärkeät kolme pistettä. Loppu meni puolustustaisteluksi, päävalmentaja Joni Töykkälä summaa. – Toisessa kohtaamisessa hyökkäyspelaaminen ei ollut riittävän laadukasta, että olisimme pisteitä...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kaskimäellä neljän pisteen ilta

16/03/2022

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kolleilla pudotuspelikevät U20 SM-sarjassa käynnistyi etuajassa, kun paikka kahdeksan parhaan joukkoon ei ole vielä kiveen hakattu. Joukkue on tiukassa paikassa onnistunut kairaamaan tärkeitä sarjapisteitä. Viime viikon kahdesta ottelusta Kollit saalisti neljä sarjapistettä. – Kova taistelu peli Jokereita vastaan, jossa osoitettiin sitkeyttä muun muassa alivoimatilanteissa ja voittomaalissa pelin lopussa, koutsi Joni Töykkälä kertoo voitetun paikalliskamppailun jälkeen....

Juniori- ja naisjoukkueiden valmennusryhmät nimetty kaudelle 2022-2023

24/02/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n juniori- ja naisjoukkueiden valmennusryhmät ensi kaudelle on nimetty. Seuran vanhin juniori-ikäluokka, U20 SM-sarjassa pelaava Kollit, jatkaa lähes samalla valmennustiimillä vastuuvalmentajanaan Joni Töykkälä. Markus Nordlund jatkaa Töykkälän rinnalla ja pitkään joukkueen fysiikkavalmennuksesta vastannut Mika Rouhiainen sekä uutena maalivahtivalmentajana Janne Laine vastaavat Kollien kehittämisestä. Myös HIFK:n U18 SM-joukkueen valmennusryhmä jatkaa lähes samalla kokoonpanolla. Päävalmentaja Joni Petrellin tiimiin kuuluu Lennart Petrell, Mika Kero sekä fysiikkavalmentaja Mika Rouhiainen. Maalivahtivalmentajana ikäluokassa aloittaa Joonas Hallikainen....

Ilmoittaudu loppukaudeksi mukaan HIFK:n kiekkokouluihin!

23/02/2022

Tiedotteet Uutiset

Calle Branderin kiekkokoulu Mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia. Kevään kiekkokoulu on tarkoitettu vuosina 2015-2017 syntyneille. Kiekkokoulun vakiovuoro on sunnuntaisin Helsingin Jäähallin harjoitushallissa, Elisa Areenalla. · klo 09:00-10:00 2015 syntyneet · klo 10:00-11:00 2016-2017 syntyneet Kevään viimeinen kiekkokoulu pidetään su 27.3. Loppukauden (27.2.-27.3.2022) hinta on 50€ (ensimmäinen kokeilukerta ilmainen). Lisätietoja www.hifkishockey.fi tai...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kaskimäki ilmiliekeissä U20 SM-sarjassa

09/02/2022

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollit palasi pitkän tauon jälkeen ryminällä sarjapeleille. HIFK:n vanhin juniorijoukkue pelasi keskiviikosta lauantaihin kolme matsia. Saaliina vierasrundilta oli jatkoaikavoitto Ässistä ja tappiot Kiekko-Espoolle sekä TPS:lle. – Vastustajalle kehut ja ansaittu voitto heille. Oltiin pelin jokaisella osa-alueella perässä keskiviikkona, joukkueen valmentaja Joni Töykkälä myöntää Espoo-pelin jälkeen. – Ässiä vastaan hyvä tason nosto pojilta keskiviikosta. Tasainen ottelu,...

Sinebrychoff-stipendillä tuettiin pääkaupunkiseudun kiekkoilevia lapsia ja nuoria

02/02/2022

Tiedotteet Uutiset

Oy Sinebrychoff Ab on tukenut jo usean vuoden ajan pääkaupunkiseudun kiekkoilevia lapsia ja nuoria Sinebrychoff-stipendillä yhteistyössä Helsingin IFK:n kanssa. Lätkä kuuluu kaikille. HIFK:n arvojen alla lapsi ja nuori kasvaa liikunnallisessa ympäristössä ja oppii jääkiekon lisäksi elämää. Jääkiekon harrastamista pidetään yleisesti verrattain kalliina. Sinebrychoff-stipendi tarjoaa harrastusmahdollisuuden niille, joiden taloudelliset resurssit ovat tiukimmilla. Sinebrychoff-stipendi on suunnattu HIFK:ssa...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: U20 SM-sarja jatkuu!

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollien viikkojen pelitauko päättyy vihdoin tänään keskiviikkona. U20 SM-sarja on saanut vihreää valoa ja sarjapelit rullaavat jälleen. Kollit pelaa tällä viikolla kolme vierasottelua: keskiviikkona Espoossa, perjantaina Porissa (Ässät) ja lauantaina Turussa (TPS). U18 SM-sarja U18 SM-Sarjaa on jäljellä reilut kymmenen kierrosta ennen pudotuspelivaihetta. HIFK on sarjataulukossa hyvissä kyttäysasemissa kärkikaksikon takana. Menneellä viikolla HIFK:...

Kollit kohtaa Jokerit kahdesti viikonloppuna – ”Harmi ettei ole sarjapelejä”

20/01/2022

Tiedotteet Uutiset

HIFK järjestää U20-joukkueelleen kaksi harjoitusmatsia tulevana viikonloppuna. Perjantaina ja lauantaina Nordiksella derbyhengessä yhteen iskevät U20 SM-sarjajoukkueet Kollit ja Jokerit. Pe 21.1. klo 18:00 Kollit – Jokerit La 22.1. klo 14:30 Kollit – Jokerit Ottelut pelataan ilman yleisöä. Matsejan voi seurata suorana HIFK:n junioreiden Youtube-kanavalta. U20 SM-sarja on paikallisten aluehallintovirastojen antamien rajoitusten johdosta nyt viidettä viikkoa jäissä. Tuoreimman...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kasper Lundell tehokkaana

19/01/2022

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Alle 20-vuotiaiden SM-sarja on ollut edelleen Oulua lukuunottamatta jäissä. Kärpät on sarjan ainoa joukkue, joka viime viikolla pääsi sarjapelejä isännöimään. Nykyiset rajoitukset ovat voimassa Uudellamaalla 24.1. saakka. Mikäli rajoituksia puretaan määräajan jälkeen, pelaa Kollit vuoden ensimmäisen ottelunsa keskiviikkona 26. tammikuuta kotona Jokereita vastaan. U18 SM-sarja HIFK:n U18-joukkue pelasi menneellä viikolla yhden sarjaottelun. Mukana...

TIEDOTE: Kollien viikonlopun pelit siirretty

03/01/2022

Tiedotteet Uutiset

Etelä-Suomen aluehallintoviraston linjaamien rajoitusten vuoksi HIFK:n U20-joukkueen tulevan viikonlopun ottelut on siirretty. Kollien oli tarkoitus pelata viikonloppuna Porissa Ässiä vastaan ja Helsingissä Lukkoa vastaan. Kyseiset ottelut on siirretty helmikuulle. AVIn linjaukset tarkoittavat sitä, että ammattiurheilusarjat (Liiga, Miesten Mestis, Miesten Suomi-sarja ja Naisten Liiga) jatkavat toimintaansa, mutta otteluihin ei mainitulla aikavälillä 28.12.2021 – 17.1.2022 saa ottaa...

Lahjoita jäätä – Anna HIFK:n junnuille jäätävä joululahja!

16/12/2021

Tiedotteet Uutiset

Jäämaksut on HIFK:n junioreiden suurin kuluerä. Kaikki lahjoitukset käytetään lyhentämättöminä HIFK:n junnujen jääkustannuksiin. Snadi lahjoitus 20€ Buli lahjoitus 50€ Voit myös lahjoittaa bulimman summan. Voit valita lahjoituksesi kohteeksi tietyn junnujoukkueen tai lahjoittaa seuralle. Seuralle tulleet lahjoitukset jaetaan kaikkien joukkueiden kesken. Lahjoita jäätä täältä. HIFK:n juniorit kiittää tuestasi!

Kuusi Kollia U18-maajoukkueeseen – Gimmoista kolme pelaajaa leirille

08/12/2021

Tiedotteet Uutiset

Kolleista on valittu peräti kuusi pelaajaa U18 Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) kiekkojoukkueeseen. Maalivahti Emil Vinni, puolustajat Otto Salin ja Rasmus Vuorinen sekä hyökkääjät Samu Bau, Aleksanteri Kaskimäki ja Kasper Lundell edustavat Suomea 12.–17.12. Kajaanissa pelattavassa turnauksessa. EYOF-kilpailut ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma 14–18-vuotiaille eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Kisat järjestetään parittomina vuosina....

TIEDOTE: HIFK:n tyttökiekossa uusia valmentajanimityksiä

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n tyttöjen uudeksi maalivahtivalmentajaksi on 1.10. alkaen nimitetty Emma Nummela. Emma tulee toimimaan tyttöjen U15-, U12- ja U10-ikäluokkien toiminnassa mukana. U12 joukkueen vastuuvalmentajana tällä kaudella toiminut Sari Männikkö siirtyy 1.12. alkaen vahvistamaan U18 tyttöjen valmennusta. Sarin lisäksi U18 tyttöjen valmennukseen liittyy vuodenvaihteen jälkeen Vierumäen DP:ltä Jääkiekkovalmentajaksi 2015 valmistunut Nikolas Sepponen. U12 tyttöjen vastuuvalmentajaksi 1.12. alkaen...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kollit tyly vieras

01/12/2021

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Sarja jatkui Kollien osalta toisella peräkkäisellä back-to-back-viikonlopulla. Viime viikolla vastassa oli Kiekko-Espoo ja tuloksena kolme sarjapistettä kahdesta pelistä. – Perjantai oli ehjä ja tyly vieraspeli. Oltiin pelin päällä lähes koko matsin ajan. Into ja tunne huokui joka jätkästä, päävalmentaja Joni Töykkälä kiittelee omiaan. Kollit on ollut muutenkin tyly vieras tällä kaudella. Alkusarja mukaan lukien joukkue...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Jatkosarjat käyntiin värikkäästi

25/11/2021

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollit aloitti varsinaisen U20 SM-sarjan viime viikolla kahdella paikallismatsilla Jokereiden vieraana. Joukkueiden väliset pienet marginaalit ratkaisivat pisteet molemmissa kohtaamisissa. – Ensimmäinen matsi oli hyvätasoinen ja tasainen ottelu. Kaksi kertaa kolmannessa erässä mentiin johtoon, mutta vastustaja nousi molemmilla kerroilla tasoihin. Kaksi pistettä hyvillä rankkarisuorituksilla, koutsi Joni Töykkälä summaa. – Toiseen matsiin pystyttiin pelillisesti parantamaan edellisestä. Toisessa...

U20 SM-sarjan otteluohjelma julki – Tsekkaa Kollien loppukauden matsit!

19/11/2021

Tiedotteet Uutiset

Kollit oli U20 SM-alkusarjan kakkonen ja lähtee varsinaiseen SM-sarjaan hyvistä asemista. SM-sarja käynnistyy perjantaina 19. marraskuuta, ja heti ensimmäisenä viikonloppuna tarjolla on tuplasti derbyä. Kollit vierailee viikonlopun aikana kahdesti Jokerien kotihallissa. SM-sarjan otteluohjelma on julkaistu. Kaikkien otteluiden alkamisajat eivät ole vielä selvillä, mutta päivittyvät liiton tulospalveluun. Ticketmaster myy liput Kollien kotiotteluihin. Vierasmatsit näet Leijonat TV:stä....

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Kohti jatkosarjoja

17/11/2021

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja U20 SM-sarjan alkusarja päättyi puolitoista viikkoa sitten ennen maajoukkuetaukoa. Kollit sijoittui alkusarjassa toiseksi kuusi pistettä Ässiä perässä ja lähtee varsinaiseen SM-sarjaan hyvistä asemista. – Olen tyytyväinen poikien pelisuorituksiin alkusarjassa – erityisesti poikien harjoitteluun ja yhdessä toimimiseen. Muutenkin tilanne on loistava, sillä meillä on pelin eri osa-alueilla ja yksilötasolla runsaasti tilaa kehittyä, joukkueen päävalmentaja Joni...

ISO NIPPU IFK:N TYTTÖJÄ JA NAISIA MAAJOUKKUEISIIN

05/11/2021

Tiedotteet Uutiset

Maanantaina julkaistut maajoukkueet toi ilouutisia IFK-leiriin. Paitsi poikien maajoukkueisiin, myös tyttöihin ja naisiin valittiin useita IFK-pelaajia. NAISTEN MAAJOUKKUE / Suomi-Kanada-ottelut Helsinki & Turku Krista Parkkonen (P) Julia Liikala (H) Varalla: Iina Kuusela (MV) N18 / Suomi-Ruotsi-ottelut Kuortaneella Olivia Kylliäinen (P) Siiri Yrjölä (P) Eveliina Kitula (H) Satu-Maaria Vihervuori (H) Varalla: Miia Vainio (MV) TEAM FRANCE...

LähiTapiolan junioreiden viikkoraportti: Yksi tappio kahdeksasta matsista

03/11/2021

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollit vietti viime viikonlopun Turussa. Turnausmuotoinen kolmen päivän sarjamatsikimara tuotti kuusi sarjapistettä yhdeksästä mahdollisesta. Kollit kohtasi Turussa Lukon, Ässät sekä Tapparan. – Turun sarjaturnausviikonloppu alkoi hieman tahmeasti ja ensimmäisen matsin kaksi ensimmäistä erää oltiin telineissä. Kolmanteen erään pojat petrasivat ja saivat palkintona onnistumisia ja käännettiin peli meille, koutsi Joni Töykkälä luonnehtii Lukko-voiton jälkeen. – Lauantaina...

Roni Hirvonen Nuorten Leijonien matkaan – Useita IFK-pelaajia ikäkausimaajoukkueisiin

01/11/2021

Tiedotteet Uutiset

Kaikkiaan kymmenen IFK-pelaajaa valittiin tänään  ikäkausimaajoukkueisiin. Nuorten maajoukkueiden lisäksi puolustaja Kasper Kotkansalo vahvistaa Leijonia Helsingin EHT:llä. Leijonat U17: Eemil Vinni (MV) Ville Arkiomaa (P) Hannes Tiainen (H) Tuomas Uronen (H) Leijonat U18: Rasmus Vuorinen (P) Samu Bau (H) Aleksanteri Kaskimäki (H) Kasper Lundell (H) Leijonat U19 Challenger: Rasmus Ruusunen (H) Viljam Sandvik (H) Leijonat U20:...

LähiTapiola junioreiden viikkoraportti: U18 voittamattomana sarjakärjessä

07/10/2021

Tiedotteet Uutiset

U20 SM-sarja Kollit pelasi menneenä viikonloppuna kaksi matsia. Perjantaina Töölössä kaatui TUTO, mutta lauantaina HIFK:n vanhin juniorijoukkue jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilman sarjapisteitä. HIFK vei laukaukset Jyväskylässä peräti 43-10. – Perjantai-illan himapelissä saatiin ansaitut kolme pistettä. Oltiin tehokkaita ja hyökättiin laadukkaasti, U20-jengin päävalmentaja Joni Töykkälä kertoo. – Jyväskylässä vastustaja puolusti tiiviisti ja vastustajan maalivahti torjui erinomaisesti....

LähiTapiola junioreiden viikkoraportti: U18:n hurja syysvire sai jatkoa

22/09/2021

Tiedotteet Uutiset

“Kolme kertaa tappioasemasta rinnalle” Kollit kärsi kauden ensimmäisen tappion, kauden neljännessä ottelussa, joka oli samalla myös Joni Töykkälän miehistölle ensimmäinen vierasottelu tänä syksynä. U20 SM-alkusarjan kolmella kotivoitolla (yhteismaalit 23-7) avannut Kollit matkusti sunnuntaina Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Avauserä ei vielä maalijuhlaa lupaillut, kun ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 1-1. Toisen erän alussa Kollit siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon, mutta...

LähiTapiola junioreiden viikkoraportti: Kollit ja U18 jatkavat tappioitta

17/09/2021

Tiedotteet Uutiset

Päivien lyhentyessä ja ilmojen viiletessä vauhti junioreiden sarjatoiminnassa kiihtyy. Kahden otteluviikon jälkeen Kollit ja U18 jatkavat kauttaan ilman tappioita. Jaani Holopainen pistepörssin kärkinimi Kollien vahva alkukausi sai jatkoa, kun avausviikon kahden voiton jatkoksi Joni Töykkälän miehistö nappasi viime perjantaina 6-2-voiton Ilveksestä. Kollit on voittanut kolme ensimmäistä otteluaan tällä kaudella yhteismaalein 23-7 ja kaikki kolme voittoa ovat tulleet...

Lähitapiola junioreiden viikkoraportti: Kollit pöllytti maaliverkkoja

08/09/2021

Tiedotteet Uutiset

Myös tällä kaudella seuraamme viikkoraporteissa IFK:n vanhimpien juniorijoukkueiden otteita. Seurannassa ovat U20 SM-sarjassa pelaavan Kollien lisäksi U16- ja U18-joukkueet SM-sarjasta, sekä U18 Akatemia -joukkue Mestiksestä. Sarjakauden avausviikolla Kollit intoutui pöllyttämään maaliverkkoja oikein kunnolla. “Kuusi pistettä erinomainen suoritus” Kollit avasi sarjakautensa U20 SM-alkusarjassa uuden päävalmentajansa Joni Töykkälän johdolla kahden kotiottelun voimin. Perjantaina Elisa Areenalle vieraaksi saapui...

TIEDOTE: Uudenmaan kokoontumisrajoitukset lievenevät – 200 katsojaa Kollien peliin 4.9.

03/09/2021

Kollit Tiedotteet Uutiset

Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kokoontumisrajoituksia lauantaista 4.9. lähtien, tiedottaa AVI perjantai-iltapäivänä. Kahden metrin turvavälivelvoitteesta ja pääkaupunkiseudun lohkovaatimuksesta luovutaan ja sisätilaisuuksiin voi ottaa väkeä enintään 50 % tapahtumapaikan kapasiteetista. Päätöksellä on suora vaikutus myös Kollien kotiotteluihin, joissa on sovellettu AVI:n aiempiakin voimassa olevia päätöksiä ja suosituksia. Lauantaina 4.9. Elisa Areenalla klo 14:00...

Kollien kausi 2021-2022 starttaa – ”Ilmapiiri, jossa virheet saavat olla läsnä”

01/09/2021

Kollit Tiedotteet Uutiset

Kaudella 2021-2022 HIFK:n U20-joukkueen, eli Kollien, peräsimessä nähdään kaksikko Joni Töykkälä ja Markus Nordlund. Molempien oma pelaajaura jatkui pitkälle 2010-luvulla saakka. Kumpikin on sittemmin aloittanut valmennusransa HIFK:n junioreissa. Kollien tämän kauden päävalmentaja Töykkälä valmistautuu seitsemänteen valmentajakauteensa. Ensimmäiseen kauteensa seuran U20-joukkueen kanssa 37-vuotias koutsi lähtee innoissaan. – Meillä on nuori ja määrätietoinen ryhmä. Kaikilla on kovia...

Kollit kohtaa Kiekko-Espoon torstaina – Ensimmäinen treenimatsi pelataan ilman yleisöä

02/08/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK U20-joukkue, eli Kollit, pelaa kauden ensimmäisen treenimatsinsa torstaina 5. elokuuta. Harjoitusottelu Kiekko-Espoota vastaan pelataan Elisa Areenalla. Kollien harjoituskauden avaus pelataan ilman yleisöä.

Kollien viisikko maajoukkueen mukaan Hlinka Gretzky Cupiin

26/07/2021

Tiedotteet Uutiset

Kollien kaikki viisi alle 18-vuotiaiden maajoukkueleirityksellä mukana olleet pelaajat valittiin kansainväliseen Hlinka Gretzky Cupiin. Turnauksessa Suomen joukkueessa nähdään puolustajat Otto Salin ja Rasmus Vuorinen sekä hyökkääjät Kasper Lundell, Aleksanteri Kaskimäki ja Samu Bau. Kuuden joukkueen turnaus alkaa maanantaina 2. elokuuta. Mitaliottelut pelataan lauantaina 7.8. Suomi kohtaa maanantaina avausottelussaan Venäjän. Muut Suomen alkulohkon joukkueet ovat Sveitsi...

Kollien kapteenisto kaudelle 2021-2022 on valittu

23/06/2021

Tiedotteet Uutiset

Kollit vietti keskiviikkona 23. kesäkuuta yhteisen offseasonin päätöspäivää Meilahden urheilukentällä. Jätkät ottivat toisistaan mittaa pesäpallon parissa hyvässä kilpailuhengessä. Epävirallisten osuuksien välissä joukkueen valmennus kertoi Kollien tulevan kauden kapteeniston. Kapteenin C-kirjainta rinnassaan kaudella 2021-2022 kantaa Rasmus Ruusunen. Syyskuussa 18 vuotta täyttävä ”Rose” valmistautuu jo kolmanteen kauteensa Kolleissa. Koko Kollien kapteenisto kuvassa alla vasemmalta oikealle: Jonni Kärkkäinen...

Onnea kaikille valmistuneille ja koulunsa päättäville!

05/06/2021

Tiedotteet Uutiset

Onnea tuoreet ylioppilaat, valmistuneet ja koulunsa päättävät koululaiset! HIFK jakoi tänä vuonna perinteeksi muodostuneet HIFK Stipendit Helsingin kaupungin alaisuudessa olevien suomen- ja ruotsinkielisien ala-asteiden koulujen 3. luokkalaisille. Stipendin avulla seura haluaa nostaa esille joukkuepelaajan merkitystä yhteisössä. “Stipendin saaja on ystävällinen ja ottaa kaikki huomioon, kutsuu välituntileikkeihin, auttaa koulutehtävissä, jakaa tietoa ja auttaa luokkakavereitaan oppimisessa. Tuo...

Tallinkin kevään 2021 esimerkillisimmät joukkuekaverit

04/06/2021

Tiedotteet Uutiset

Tallink on jo vuosien ajan palkinnut HIFK:n juniorijoukkueiden esimerkillisimmät joukkuepelaajat. Palkinnon saajan valitsee joukkuekaverit ja valinnan kriteereinä ovat mm. seuraavat: esimerkillinen joukkuekaveri auttaa muita kehittymään, tsemppaa tasapuolisesti kaikkia ja huomioi muut joukkuekaverit niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin. Palkintona esimerkillisimmät joukkuekaverit saivat Tallinkin lahjakortin koko perheelle, diplomin ja HIFK-jumppakassin. Lisäksi esimerkillisimmät joukkuekaverit kutsutaan ruokailemaan HIFK:n liigajoukkueen pelaajien...

Tyttöjen Stadi Skulaa -toiminta starttaa – Ilmoittaudu mukaan!

01/06/2021

Tiedotteet Uutiset

Tyttöjen Stadi Skulaa -monilajiprojekti on HIFK Damhandboll rf:n, HIFK Soccer rf:n ja HIFK Ishockey rf:n yhteistyöhanke, jonka päätarkoituksena on innostaa lapsia liikunnan pariin ja tutustuttaa heidät IFK:ssa järjestettyihin lajeihin. Stadi Skulaa -toiminnan kautta haluamme mahdollistaa 4-8-vuotiaille lapsille liikunnan harrastamisen keskellä kaupunkia, yhdessä seurassa ilman aikataulujen päällekkäisyyksiä ja järkevin kustannuksin. Hanketta tukee Opetus- ja Kulttuuriministeriö (OKM)....

Kuusi HIFK-pelaajaa mukaan U18 maajoukkueleirille Vierumäelle

31/05/2021

Tiedotteet Uutiset

Alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kokoontuu testileirillä Vierumäellä 1.–2.6.2021. Maajoukkueleirille valittiin kuusi HIFK:n pelaajaa. Vierumäen testileirillä stadilaisia edustavat puolustajat Otto Salin ja Rasmus Vuorinen sekä hyökkääjät Samu Bau, Aleksanteri Kaskimäki ja Kasper Lundell. Vasta 15-vuotias Emil Vinni (2005) edustaa leirillä HIFK:n maalivahtiosaamista. Ikäluokan MM-kisat järjestetään keväällä 2022.

TIEDOTE: Voimistelu palaa HIFK:n lajiksi – Kolme helsinkiläisseuraa yhdistyy

25/05/2021

Tiedotteet Uutiset

Alppilan Salamat, Suomen Taitovoimisteluklubi ja Voimisteluseura Kieppi yhdistyvät 1.6.2021 ja liittyvät HIFK:hon. Perinteikkäiden ja menestyneiden voimisteluseurojen lajit ovat naisten ja miesten telinevoimistelu sekä TeamGym. Yhdistyneen voimisteluseuran nimi on HIFK Gymnastics ja sen kotipaikaksi tulee lähivuosina valmistuva Garden Helsinki -tapahtuma-areena. Voimistelu palaa HIFK:n edustuslajiksi pitkän tauon jälkeen. Vuonna 1907 HIFK perusti voimistelujaoston, mutta sen toiminta hiipui...

HIFK Gymnastics mukaan uutena aluevaltauksena – Tervetuloa!

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. toivottaa uuden HIFK-lajin tervetulleeksi seuraan! HIFK Gymnasticsin lajeina ovat naisten ja miesten telinevoimistelu sekä Team Gym. ”Tämä on merkittävä aluevaltaus HIFK:lle sekä ennen kaikkea hieno mahdollisuus uudelle seuralle”, toteaa HIFK:n keskushallituksen jäsen ja HIFK Ishockey rf:n toiminnanjohtaja Tom Nybondas. ”2000 uutta HIFK:laista, jo olemassa olevien reilun 5000 lisäksi, tarkoittaa, että HIFK on...

Junnujen kevään tsempparipelaajat on palkittu!

24/05/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n ja koko junioriyhteisön parista palkittuja nuoria oli kaikkiaan 31. HIFK järjesti tiistaina 18.5. koko junioriyhteisölleen virtuaaliset kiekkokauden 2020-2021 päättäjäiset. HIFK:n junioriyhteisö muodostuu tällä hetkellä seitsemästä seurasta ja sadoista nuorista pelaajista sekä joukkueiden toimihenkilöistä. Yhteistyöseuroja ovat GrIFK, Salamat, Reds, Wolf, Kiekko-Tiikerit sekä Karhu-Kissat. Kahdesti kaudessa junioreiden ikäluokista palkitaan joukkueiden tsempparit. HIFK:n pitkäaikainen kumppani CCM muisti...

HIFK:n junnuperheen kauden 2020-2021 virtuaaliset päättäjäiset

06/05/2021

Tiedotteet Uutiset

Helsingin HIFK:lla on ilo kutsua kaikkien yhteistyöseurojensa ja omien joukkueidensa pelaajat, toimihenkilöt sekä pelaajien sisarukset että huoltajat kauden 2020-2021 virtuaalisiin päättäjäisiin. Tilaisuus järjestetään virtuaalisesti tiistaina 18.5. klo 18:00 alkaen. Ohjelma: • HIFK:n naisten ja miesten liigajoukkueiden pelaajien haastatteluja • Kevään tsemppareiden palkitsemiset • Kaikkien chat-viestien lähettäneiden kesken arvonta, jossa palkintoina Xiaomin sähköpotkulauta (1 kpl) ja...

Junnujen syksyn tsempparipelaajat on palkittu!

28/04/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n junioriyhteisö muodostuu tällä hetkellä seitsemästä seurasta ja sadoista nuorista pelaajista sekä joukkueiden toimihenkilöistä. Yhteistyöseuroja ovat GrIFK, Salamat, Reds, Wolf, Kiekko-Tiikerit sekä Karhu-Kissat. Kahdesti kaudessa junioreiden ikäluokista palkitaan joukkueiden tsempparit. HIFK:n pitkäaikainen kumppani CCM muisti palkittuja nuoria ja tsempparit saivat tunnustuksenaan CCM:n repun, pokaalin ja diplomin. Onnea palkituille ja tsemppiä kaikille nuorille alkavaan kauteen!  ...

HIFK vahvistaa tyttöjen U15 ikäluokan kausiohjelmaa kaudelle 21-22

26/04/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n tyttö- ja naispolulla tapahtuu taitovalmentajan nimityksen lisäksi muitakin muutoksia alkavalle kaudelle. Vielä kuluvalla kaudella lähes pelkästään kaksoisedustuspelaajista (= muiden seurojen edustajia) koostunut U15 tyttöjen joukkue tulee liittymään U18 tyttöjen ikäluokan pariksi ja nämä ikäluokat muodostavat yhteisen harjoitusryhmän toukokuun alusta alkaen. Aikaisempina kahtena kautena U18 tyttöjen kanssa parin muodostanut naisten Akatemia-joukkue harjoittelee jatkossa kahdesti viikossa...

Westpro viikkoraportti: Tulevan kauden teemat ja tavoitteet

07/04/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK julkaisi maanantaina vanhimpien juniori-ikäluokkien tulevan kauden valmennusryhmät. Pääkaupunkiseudulla juniorikiekkoilun kilpailutoiminta on ollut tauolla viime vuoden lopusta lähtien ja joukkueissa katseet on käännetty jo tulevaan. Mitä koutsien työpöydällä on juuri nyt? Millaisilla teemoilla tulevaan kauteen lähdetään ja mitä kulunut poikkeuksellisen haastava vuosi on opettanut? Kysyimme ikäluokkajoukkueiden vastuuvalmentajilta:   U20, Kollit, Joni Töykkälä – Lähinnä nyt on...

HIFK jatkaa kilpatason joukkueella U17-sarjassa

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. perustaa kaudelle 2021–2022 U17-kilpajoukkueen. Kyseinen ikäluokka ja sarjataso on aikaisemmin tunnettu B2SM- sarjana. Joukkue hakee villikorttipaikkaa U17 Ylempään sarjaan alkavalle kaudelle. HIFK U17 -joukkue tulee koostumaan ensisijaisesti 2005 syntyneistä pelaajista, joilla on kokemusta U16 SM- ja Mestis sarjatasoilta. Ilmoittautuminen HIFK U17 -joukkueen toimintaan kaudelle 2021–2022 on nyt käynnissä. Joukkueen toiminta alkaa toukokuussa....

TIEDOTE: Valmennustiimit HIFK:n junioreihin kaudelle 2021-2022

02/04/2021

Tiedotteet Uutiset

Valmennustiimit HIFK:n junioreiden vanhimpiin ikäluokkiin kaudelle 2021-2022 on nimetty. – Ensinnäkin olen erittäin iloinen, että Kollien vastuuvalmentaja saatiin seuran sisältä, HIFK:n junioreiden kehitysjohtaja Simo Mälkiä kertoo. Mälkiä viittaa U20-joukkueen ensikauden päävalmentajaan Joni Töykkälään. Töykkälä valmensi HIFK:n U16-joukkuetta kausilla 2015-2019 ja toimi kaksi viimeisintä kautta U18-joukkueen vastuuvalmentajana. – Meille on rakentunut selkeä valmentajapolku junnuihin. Aiemmin sitä...

HIFK U16 SM kaudella 2021-2022

01/04/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK U16 SM-joukkue pelaa syksyllä alkavassa SM-karsintasarjassa. Jos olet kiinnostunut pelaamaan joukkueessamme, ota yhteys vastuuvalmentaja Ville Wackliniin (ville.wacklin@hifk.fi p.040-9005414) tai joukkueenjohtaja Jarno Salmivuoreen (jarno.salmivuori@hifk.fi p.050-5929191) 1.4.2021 / HIFK Ishockey rf.

WESTPRO viikkoraportti: Katseet ensi kaudessa

24/03/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n U20-, U18- ja U16-joukkueiden kausi 2020-2021 ovat tulleet päätökseensä tai keskeytetty toistaiseksi. Vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen pääkaupunkiseudulla ei tällä hetkellä juniorikiekkoa pelata. HIFK:n U20-joukkueen, eli Kollien pelit on varmuudella pelattu. Kahden nuoremman ikäluokan osalta edetään vielä viikko kerrallaan tilannetta seuraten. – Nuorten kanssa tehdään tällä hetkellä pitkäjänteisempää työtä ensi kautta ajatellen, HIFK:n junioreiden kehitysjohtaja Simo...

TIEDOTE: HIFK ja Hockey Base laajentavat yhteistyötään

22/03/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK ja Hockey Base ovat tehneet yhteistyötä jo kymmenen vuotta. Tulevalle kaudelle 2021-2022 yhteistyötä laajennetaan entisestään. – Kyseessä on ilman muuta meidän treenikeskuksen osalta yksi suurimpia ja hienoimpia sopimuksia, entinen HIFK:n liigajoukkueen kapteeni ja nykyään Hockey Basen valmennuspäällikkönä toimiva Arttu Luttinen iloitsee. – Tiedetään, että tänne tulee innokkaita nuoria pelureita ja voimme heitä auttaa jakamalla...

HIFK:n kiekkokoulut pyörivät jälleen – Ilmoittaudu mukaan!

11/02/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n tyttöjen ja poikien kiekkokoulut ovat käynnissä ja Suomen Jääkiekkoliiton 8.2.2021 julkaiseman koronaohjepäivityksen myötä kouluihin saatiin lisää paikkoja. Aiemmin kiekkokouluissa pienryhmät saatiin jakaa kahteen kaukalon eri päädyissä touhuaviin lasten pienryhmiin, mutta nyt päästään hyödyntämään myös kaukalon keskikaista kolmannen ryhmän käyttöön. Pienryhmät saavat täsmällistä opetusta koulun ohjaajilta turvavälit huomioiden. Lisäpaikkojen myötä sekä tyttöjen Gimmat Skulaa -kiekkouluuun...

WESTPRO Viikkoraportti: Vihdoin jäällä

10/02/2021

Tiedotteet Uutiset

  Pääkaupunkiseudun nuorten ja lasten harrastaminen sekä kilpaurheilu on ollut haastavaa loppusyksystä 2020 lähtien. Kokoontumisrajoitukset ja käytettävissä olevien harjoittelutilojen puute ovat puraisseet myös HIFK:n nuorten joukkueita. Edelliset pelit HIFK:n U20-, U18- ja U16-joukkueet ovat pelanneet viime vuoden marraskuun lopussa. Edellisistä “normaaleista” jääharjoituksista on kulunut aikaa yhtä paljon. Nuoret, joiden arjen aikaisemmin ovat täyttäneet koti, opiskelu...

Kiitos jäistä! – Yhteisön apu tavoitti HIFK:n juniorit

03/02/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf avasi joulukuussa “Osta jäätä!” -kannatusjäsenkampanjan helpottaakseen joukkueittensa jääkuluja ja edesauttaakseen junioreiden harrastusmahdollisuuksia. Kannatusjäsenkampanja onnistui hienosti ja erityismaininnan ansaitsee HIFK:n Fan Club, joka omalla tahollaan keräsi yli tuhannen euron edestä kannatusjäsenmaksuja! Vaikka elämme haasteellisia aikoja on ensiarvoisen tärkeää jatkaa toimintaa rajoitusten puitteissakin. Kampanjaan liittyvien ottelulippuihin palaamme heti, kun Nordiksen ovet avautuvat. Vielä kerran...

TIEDOTE: Martin Andler HIFK:n tyttökiekon taitovalmentajaksi

22/01/2021

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. lisää panostuksiaan tyttö- ja naiskiekon organisaatioonsa kaudelle 2021-22. Seura vahvistaa organisaatiotaan Martin Andlerilla, 30, joka tulee tyttökiekon taitovalmentajaksi vastaamaan seuran U15-U20-ikäisten tyttöpelaajien kehittämistä kohti Naisten Liigaa ja maajoukkueita. Tehtävä alkaa 1.5.2021 ja on osa-aikainen.  Andler on valmistunut Vierumäeltä kansainväliseltä Degree Program -ohjelmalta ja toimi kausilla 2018-21 Harjun Kiekon taitovalmentajana. Andler valmensi kaudella 2016-2017...

Sinebrychoff-stipendi tukee pääkaupunkiseudun kiekkoilevia lapsia ja nuoria

20/12/2020

Tiedotteet Uutiset

Oy Sinebrychoff Ab ja Jutra Oy tukevat pääkaupunkiseudun kiekkoilevia lapsia ja nuoria Sinebrychoff-stipendillä yhteistyössä Helsingin IFK:n kanssa. Jääkiekko on melko kallis harrastus ja on tärkeää, että mahdollisimman monella nuorella olisi mahdollisuus harrastaa tätä hienoa lajia. Monipuolisen fyysisen harjoittelun lisäksi yhdessä koetut onnistumiset ja luonnollisesti myös tappiot antavat valmiuksia koko loppuelämää varten. Sinebrychoff-stipendiä voi hakea 7–17-vuotias...

HIFK-junioreiden joulukalenteri 2020 – Tartu luukun treeniin!

17/12/2020

Tiedotteet Uutiset

Harrastustoiminta on Uuudellamaalla tauolla seuraavat kolme viikkoa ja siksi omaehtoinen liikunta ja urheilu on nuorelle urheilijalle ensisijaisen tärkeässä roolissa tänä aikana fyysisen kunnon ylläpitämiseksi. Tiistaista 1.12. alkaen HIFK:n juniorit julkaisevat joulukalenteria päivittäin Youtubessa. Linkit tulevat jakoon HIFK Juniorit Facebookin ja Instagramin kautta ja päivitetään myös seuran nettisivuille. Jokainen joulukalenterin luukku sisältää jonkun treenin, haasteen tai...

U16-U7-ikäluokkien vastuu- ja maalivahtivalmentajat kaudella 2021–2022

14/12/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. ilmoittaa nimittäneensä seuraavat henkilöt U16-U7-ikäluokkien vastuu- ja maalivahtivalmentajiksi kaudelle 2021–2022.   Joukkue/ikäluokka Vastuuvalmentaja Maalivahtivalmentaja U16/2006 Ville Wacklin Veeti Rönkkö U15/2007 Tommi Railo Wilhelm Petas U14/2008 Jarno Kangas Joni Autiosalo U13/2009 Lari Papunen Iiro Laaksonen U12/2010 Kimmo Koivula Aleksi Kiviranta U11/2011 Ossi Ijäs ilm. myöh. U10/2012 Markko Serow Jani Koskelin U9/2013 Jaakko Nurminen...

Westpro viikkoraportti: U20-sarjan jatkopeleihin merkittäviä muutoksia ja uusia joukkueita

09/12/2020

Tiedotteet Uutiset

Tiistaina 1. joulukuuta Jääkiekkoliitto päätti keskeyttää kaikkien liiton alaisten sarjojen pelaamisen vuoden 2020 loppuun saakka. Päätös tarkoitti myös samalla sitä, että HIFK:n vanhimmat juniori-ikäluokat eivät pelaa enää tämän vuoden puolella. U20-, U18- ja U16-ikäluokkien alkusarjat ovat siis tulleet päätökseensä. Paremmuusjärjestys sarjoissa määräytyy aiemmin sovitun mukaisesti pistekeskiarvion perusteella, ja jatkuu samalla kaavalla myös myöhemmin käynnistyvien varsinaisten...

WESTPRO viikkoraportti: Paikallisvoittojen viikko

02/12/2020

Tiedotteet Uutiset

Kollien, sekä IFK:n U18- ja U16-joukkueiden ottelut tämän vuoden osalta SM-alkusarjoissa on nyt pelattu. Suomen Jääkiekkoliiton koronaryhmä päätti Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 26.11. tekemien päätösten jälkeen, että niissä sarjoissa, jotka päättyvät ennen joulutaukoa, perutaan kaikki loput sarjaottelut, joissa osapuolena on HUS:n alueella toimiva seura eli tässä tapauksessa Helsingin IFK. Tiistaina 1. joulukuuta Jääkiekkoliitto päätti keskeyttää kaikkien liiton...

HIFK:n ja Kiekko-Tiikereiden Päiväkotikiertue – ”Maailman suurin jäähalli”

27/11/2020

Tiedotteet Uutiset

Tiistaina 24. marraskuuta Helsingin Jäähallin harjoitushallissa Elisa Areenalla vieraili tusinan verran uteliaita viisivuotiaita. Helsinkiläinen päiväkotiryhmä oli tullut osallistumaan HIFK:n ja Kiekko-Tiikereiden yhdessä järjestämään luisteluhetkeen. – Tämä oli ensimmäinen yhdessä Tiikereiden kanssa järjestämämme Päiväkotikiertueen luistelutunti, toinen kiertueen vetäjistä Heini Artemakertoo. Artema valmentaa HIFK:n U10- ja U11-joukkueissa nuoria ja toimii seuran järjestämän Calle Branderin kiekkokoulun ohjaajana. Nyt...

WESTPRO viikkoraportti: Neljä minuuttia, neljä maalia

25/11/2020

Tiedotteet Uutiset

“Toisessa erässä hyvä jakso” Kollit pelasi viime viikolla U20 SM-alkusarjassa kaksi ottelua. Perjantaina Kimmo Kuhdan miehistö matkusti Oulun Raksilaan, missä vastaan luisteli Kärpät. Kollit sai otteluun hyvän alun, kun hieman ennen avauserän puoliväliä Otto Salin laukoi vierasjoukkueen 1-0-johtoon ylivoimalla. Jos toimi Kollien ylivoimapeli avauserässä, niin samaa voidaan sanoa myös Kärppien ylivoimapelistä. Isännät kun viimeistelivät ennen ensimmäistä erätaukoa ylivoimalla kaksi...

WESTPRO viikkoraportti: ”Joukkue osoitti sitkeytensä”

18/11/2020

Tiedotteet Uutiset

“Isännän otteet puuttui” Kollit pelasi U20 SM-alkusarjassa viime viikonloppuna kaksi kotiottelua ja hävisi ne molemmat. Perjantaina Ässiä vastaan kotijoukkueen Lari-Henrik Posti avasi ottelussa maalinteon, mutta Kollien kannalta tuo maali jäi lopulta laihaksi lohduksi. Ässät kun oli sen jälkeen ainoa joukkue, joka onnistui maalinteossa ja näin täysi pistepotti matkasi Poriin patapaitojen 3-1-voiton myötä. Kollit laukoi ottelussa kohti Ässät-maalia...

HIFK:n junnuperheen virtuaalinen tapaaminen – Katso tallenne!

13/11/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK lähetti keskiviikkona 11. marraskuuta suorana Nordikselta junnuperheen virtuaalisen tapaamisen. Tapahtuman mahdollistivat OP Helsinki, Bright ja Sreamteam. Ohjelman juontajana toimi liigapelaaja Lennart Petrell ja vieraina nähtiin useita jääkiekkoammattilaisia: HIFK:n Liigajoukkue: Anton Lundell, Henrik Borgström Stadin Gimmat: Karoliina Rantamäki ”C”, Johanna Kemppainen ”A” Kollit: Matias Lentämäki ”C”, Jaani Holopainen ”A” Lähetyksessä otettiin myös etäyhteys NHL-seura St....

WESTPRO viikkoraportti: Kaksi voittoa ja 15 tehtyä maalia

11/11/2020

Tiedotteet Uutiset

“Pystyttiin haastamaan sarjakärki” Kollit venyi viidenteen peräkkäiseen voittoon U20 SM-alkusarjassa, kun se avasi marraskuun ensimmäisen otteluviikkonsa 4-2-vierasvoitolla Ilveksestä keskiviikkona. Ilves viimeisteli ottelun avausmaalin ylivoimalla avauserän viidennellä minuutilla, mutta Roope Turusen tasoitusmaalin myötä ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tilanteessa 1-1. Toisessa erässä nähtiin yksi maali ja siitä vastasi Kollit, kun Veeti Kuhta laukoi vierasjoukkueen 2-1-johtoon ajassa 37.59. Ilves nousi kolmannessa erässä vielä...

WESTPRO viikkoraportti: Sataprosenttinen viikko

05/11/2020

Tiedotteet Uutiset

“Rakettistartti otteluun” IFK jatkaa U18 SM-alkusarjassa kolmannella sijalla, kun Joni Töykkälän miehistö venyi viime viikolla kahteen selkeään kotivoittoon. Keskiviikkona kaatui Jukurit maalein 7-2 ja sunnuntaina HPK lähti kotimatkalle 1-6-tappio niskassaan. IFK on voittanut tänä syksynä kymmenestä pelaamastaan kotiottelusta kahdeksan. – Viikon molemmissa otteluissa lämmitti mieltä tehokkuus ja pyrkimys tehdä harjoiteltuja asioita, päävalmentaja Töykkälä kehui joukkuettaan, joka voitti...

WESTPRO viikkoraportti: Kolleilla kolmen voiton viikko

28/10/2020

Tiedotteet Uutiset

“Yhtäkkiä viisi maalia” Kollien kolmen ottelun viikko U20 SM-alkusarjassa käynnistyi keskiviikkona pelatulla kotiottelulla Jukureita vastaan. Avauserä oli vielä tasainen, vaikka isännät saivatkin maalihanan auki jo 26 sekunnin pelin jälkeen. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 1-1. Toisen erän ja samalla koko ottelun ylitettyä puolivälin, Kollit pisti Jukurit sellaiseen parin minuutin mittaiseen karuselliin, että tälläistä ei jääkiekossa ihan...

Juniorimaajoukkueet kohtaavat Ruotsin – Mukana useampi HIFK-pelaaja

27/10/2020

Tiedotteet Uutiset

Suomen U20- ja U18-maajoukkueet pelaavat yhteensä kuusi harjoitusottelua Ruotsia vastaan marraskuun ensimmäisen viikon aikana. Suomen alle 20-vuotiaat pelaavat kolme maaottelua Ruotsia vastaan Malmössä 2.-8.11.2020. HIFK:ta ikäluokassa edustavat Liigajoukkueen Anton Lundell sekä Kiekko-Espoossa lainalla pelaava maalivahti Roope Taponen. Alle 18-vuotiaat pelaavat niinikään kolmesti Ruotsia vastaan. Harjoitusmaaottelut pelataan Vierumäellä 2.-7.11.2020. U18-joukkueeseen HIFK:sta on nimetty maalivahti Aku Koskenvuo, puolustaja...

21/10/2020

Tiedotteet Uutiset

“Oltiin vahvoja alusta loppuun” Kollien kahden ottelun viikko U20 SM-alkusarjassa käynnistyi perjantaina, kun joukkue kohtasi Raumalla Lukon. Mestis-visiittinsä jälkeen paluun Stadiin tehnyt Wiljami Myllylä vei vieraat avauserän lopussa 1-0-johtoon. Lukko nousi tasoihin toisessa erässä ja vähämaalisen jännitysnäytelmän voittomaali syntyi kolmannen erän seitsemännellä minuutilla, kun Lukko viimeisteli loppunumeroiksi 2-1. Syyskuun alkupuolella Kollit hävisi Lukolle kotonaan maalein 1-3. –...

WESTPRO viikkoraportti: U18-joukkue teki hienon paluun

14/10/2020

Tiedotteet Uutiset

“Määrättiin ottelun tahti” Kollien viikko U20 SM-alkusarjassa otteluiden osalta käynnistyi jo keskiviikkona, kun Elisa Areenalla vieraili TUTO Hockey. Vaikka turkulaiset olivatkin hävinneet kauden kaikki pelaamansa sarjaottelut, ei illasta tullut kotijoukkueelle mitään läpikävelyä. Siitä ensimmäinen näyte saatiin jo avauserässä, jonka TUTO vei nimiinsä maalein 1-0. Toisen erän toisella minuutilla Veeti Kuhta laukoi Kollit ylivoimalla maalin edestä maalivahdin torjunnan...

IFK ETENEE TYTTÖPOLUN TOIMISSA – LINJAUKSIA TYTTÖJEN PELAAMISEEN TEHTY

09/10/2020

Tiedotteet Uutiset

Helsingin IFK:n tyttökiekkotoiminta on kasvussa. IFK:lla on joukkue jokaisessa tyttöjen sarjaikäluokassa aina U10 tytöistä naisten Liigaan asti. Lisäksi joka sunnuntainen tytöille ja naisille tarkoitettu Gimmat Skulaa -kiekkokoulu on tänäkin syksynä vetänyt jo useita kymmeniä tyttöjä ja naisia Nordiksen jäälle.  Viime kauden päätteeksi IFK:ssa kiekkoili ja toimi yli 160 tyttöä ja naista. – Lähes kaikki viime...

WESTPRO viikkoraportti: Kolleille kauden ensimmäinen kotivoitto

06/10/2020

Tiedotteet Uutiset

”Maalinteon kanssa vielä hommia” Kollit nappasi U20 SM-alkusarjassa kauden ensimmäisen kotivoittonsa, kun Kimmo Kuhdan miehistö kaatoi perjantaina Elisa Areenalla Pelicansin vähämaalisen jännitysnäytelmän päätteeksi maalein 2-1. Jesse Seppälä laukoi 1-1-tasoituksen ylivoimalla kolmannessa erässä ajassa 46.27, kun aiemmin Pelicans oli siirtynyt 1-0-johtoon toisen erän alkupuolella. Ottelu eteni lopulta aina voittomaalikilpailuun asti, kun jatkoaika oli Kollien yhdestä ylivoimamahdollisuudesta...

WESTPRO viikkoraportti: Kollit tehokkaina Hakametsässä

30/09/2020

Tiedotteet Uutiset

Kauden neljäs vierasottelu toi Kolleille kolmannen vierasvoiton. Myös U16- ja U18-joukkue ylsivät viime viikonloppuna voittoihin. “Ei meillä ollut mitään hätää” Kollien taival U20 SM-alkusarjassa jatkui viime viikolla yhdellä ottelulla, kun Kimmo Kuhdan miehistö kohtasi sunnuntaina jo puolenpäivän aikaan startanneessa vierasottelussa Tampereen Hakametsässä Tapparan. Lari-Henrik Postin ajassa 3.35 ylivoimalla viimeistelemä ottelun avausmaali siivitti vierasjoukkueen lopulta komeaan...

TIEDOTE: HIFK:n U18-juniorijoukkueen pelaajalla todettu koronatartunta

28/09/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n U18-juniorijoukkueen yhdellä pelaajalla on todettu koronavirustartunta. Pelaaja on ollut sivussa joukkueen toiminnasta viime viikon tiistaista lähtien, välittömästi oireiden alettua. Pelaajan testitulos valmistui sunnuntaina. Infektiotautilääkäri selvittää altistuneiden määrää ja on yhteydessä altistuneisiin. Sunnuntai-iltapäivästä lähtien karanteeniin on asetettu U18-juniorijoukkue ja kolme joukkueen harjoituksissa viime viikolla käynyttä U20- ja U16-nuorten joukkueiden pelaajaa. Kaikki U18-joukkueen mukana olleet kolme...

WESTPRO viikkoraportti: Sarjoihin merkittävä muutos

24/09/2020

Tiedotteet Uutiset

Jääkiekkoliiton alaisiin sarjoihin tuli merkittävä muutos tällä viikolla. Liitto linjasi, että sarjataulukon paremmuusjärjestys määräytyy ottelukohtaisen pistekeskiarvon mukaan kaikissa liiton alaisissa sarjoissa. Liigaa muutos ei koske. – Kauden alku on osoittanut, että sarjatilannetta on helpompi seurata reaaliajassa, kun siirryimme pistekeskiarvoon. Pelejä on jo tässä vaiheessa jouduttu osin siirtämään ja osin jättämään pelaamatta, Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila taustoitti päätöstä...

IFK MUKANA KANSAINVÄLISESSÄ GIRLS’ HOCKEY DAY -VIIKONLOPUSSA

22/09/2020

Tiedotteet Uutiset

Helsingin IFK järjestää kaikille tytöille avoimen Girls’ Hockey Day-tapahtuman kansainvälisenä tyttökiekkoviikonloppuna Malmin Jäähallissa. Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille tytöille, jotka haluavat päästä kokeilemaan jääkiekon pelaamista ja harjoittelua oikeiden kiekkoharjoitusten malliin. Tapahtumassa ovat mukana IFK:n naisten ja miesten Liiga-joukkueiden pelaajia, jotka pitävät jäällä eri teemojen mukaisia matalan kynnyksen harjoitteita. Tapahtuman tarkempi sisältö alla. Lisäksi tapahtumassa leikitään ja...

WESTPRO viikkoraportti: U18-joukkueella kahden voiton viikonloppu

16/09/2020

Tiedotteet Uutiset

“Ilman sitä ei tässä sarjassa pärjää” Kauden kolmas sarjaottelu U20 SM-alkusarjassa toi Kolleille ensimmäisen voiton, kun Kimmo Kuhdan miehistö kaatoi TUTO Hockeyn perjantaina vieraissa maalein 3-2. Ottelun ratkaisu nähtiin toisessa erässä, kun Kollit iski kahdessa minuutissa kaksi maalia ja karkasi 3-1-johtoon. Kotijoukkue kavensi vielä kolmannessa erässä ja nousi maalin päähän, mutta Kollit taisteli ja piti johtoasemansa 36...

Päivityksiä HIFK:n junnumatsien sisäänpääsyyn

09/09/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n U-20-, U-18 ja U16-joukkueiden Nordiksen Elisa Areenan kotiotteluiden sisäänpääsyyn on tehty päivityksiä. Kaikkia ohjeistuksia suositellaan noudatettaviksi.   Kollien peleissä yleisöä suositellaan pitämään Koronavilkku-sovellus ja puhelimen Bluetooth päällä Kaikki lipunmyynti tapahtuu Ticketmasterin nettisivujen kautta Eri vapaakorttilaisilta otetaan ylös puhelinnumero (ei nimeä) kulunvalvonnassa U-18 ja U-16 peleissä yleisöä suositellaan pitämään Koronavilkku-sovellus ja puhelimen Bluetooth päällä HIFK:n...

WESTPRO viikkoraportti: Pääsarjat käynnistyivät uusilla nimillä

Tiedotteet Uutiset

Seuraamme tälläkin kaudella viikkoraporteissa tuttuun tapaan HIFK:n juniorijoukkueista Kolleja sekä U18- ja U16-joukkueita (B- ja C-nuoria). Kollit avasi sarjakautensa kahdella kotiottelulla Aiemmin Nuorten SM-Liigana tunnettu A-nuorten pääsarja kantaa jatkossa nimeä U20 SM-sarja. Kollien päävalmentajana toisen kautensa aloittaneen Kimmo “Kibe” Kuhdan miehistö avasi runkosarjan kahdella kotiottelulla. Perjantaina vastaan luisteli TPS, joka aloitti ottelussa maalinteon ajassa 5.48. Kollien sarjakauden avausmaali...

Muutoksia Kollien pääsylippujen käytäntöihin

03/09/2020

Tiedotteet Uutiset

Koronaviruksen aiheuttaman pandemian takia HIFK:n U20-joukkueen, eli Kollien kotiotteluiden pääsylippukäytäntöihin tulee muutoksia. Kaikilla otteluihin saapuvilla pitää olla pääsylippu, jotta otteluissa olleet pystytään tunnistamaan mahdollisten altistumisten varalta. Lippuja otteluihin myydään Ticketmasterin myyntikanavissa hintaan 6 euroa (sis. toimitusmaksun). Ostokseen lisätään yhden (1) euron tilausmaksu. Pääsylippuja myydään ainoastaan ennakkoon. Elisa Areenalla ei ole ovimyyntiä. Kollien kotiottelut sisältyvät edelleen HIFK:n liigajoukkueen...

Kuusi HIFK:n pelaajaa mukana juniorimaajoukkueiden harjoitusleireillä

25/08/2020

Tiedotteet Uutiset

Tämän viikon aikana nuorisomaajoukkueet treenaavat ja pelaavat harjoitusotteluita. Suomen U20-maajoukkue leireilee Imatralla 25.-29. elokuuta ja pelaa kaksi treenimatsia Mestisjoukkue Imatran Ketterää vastaan. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa on mukana kolme HIFK-pelaajaa: liigajoukkueen Anton Lundell (18), Kollien Christoffer Sedoff (18) sekä Kiekko-Espoossa lainalla oleva maalivahti Roope Taponen (19). Alle 18-vuotiaiden maajoukkueleiri pidetään Raumalla. Nuoret kohtaavat tiistai-iltana TPS:n U20-jengin...

Åland Summer Camp is back! – Katso kuvat

20/08/2020

Tiedotteet Uutiset

Muutaman vuoden tauon jälkeen HIFK:n juniorit pääsivät aloittamaan kautensa jälleen kerran perinteikkäällä Åland Summer Campilla Maarianhaminassa. Leirille osallistui liki 200 pelaajaa ja 52 toimihenkilöä kuudesta eri ikäluokasta. Leiri oli jaettu kolmeen eri osaan joka kesti yhteensä kaksi viikkoa. Jaksot oli jaettu joukkueittain U17-U15, U14-U13 ja U12. Leirin tarkoituksena oli tuoda takaisin vanhoja perinteitä sekä ryhmäyttää...

HIFK:N U17 WHITE -JOUKKUEEN AVOIMET JÄÄT ELOKUUSSA

14/08/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n uusi U17 White -joukkue valmistautuu syyskuun puolivälissä alkavaan ikäluokan alempaan sarjaan. Joukkue harjoittelee kolmena arki-iltana (ma, ke, to) Malmin jäähallilla. Harjoitus- ja sarjapelit tullaan pelaamaan viikonloppuisin. U17 Whiten vastuuvalmentaja Reko Riihinen on ollut todella tyytyväinen joukkueen treeni-ilmeeseen, pelaajien innokkuuteen ja kertoo myös ilahtuneensa uuden joukkueensa hyvästä fiiliksestä heti alkuun. – Kausi tulee olemaan pitkä,...

Kliffaa kouluvuotta kaikille! – Lataa HIFK-lukujärjestys täältä

13/08/2020

Tiedotteet Uutiset

Taas on se aika vuodesta, kun kadut täyttyvät uusista ja vanhoista koululaisista. HIFK haluaa toivottaa kaikille kivaa ja turvallista kouluvuotta. Valtakunnan tyylikkäimmän lukujärjestyksen voit ladata ja tulostaa tästä linkistä.

Kolleille kovia vahvistuksia – Edmontonin NHL-varaus halusi Stadiin

12/08/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n U20-joukkueeseen liittyi elokuussa viisi uutta pelaajaa. Jaani Holopainen (2001), Jonni Kärkkäinen (2003) sekä Christoffer Sedoff (2002) ovat ennestään tuttuja omia junioreita, Ville Puhakka (2000) saapui Kuopiosta ja tsekkihyökkääjä Tomas Mazura (2000) Yhdysvalloista. – Kärkkäisen ja Holopaisen oli tarkoitus lähteä ulkomaille pelaamaan, mutta maailmalla vallitsevan poikkeustilan vuoksi kundit eivät päässeet matkaan, HIFK:n nuorten kehitysjohtaja Simo Mälkiä kertoo. Sedoff on pelannut...

Stadi Skulaa -toiminta käynnistyy! – ”Monipuolista harrastamista yhdessä seurassa”

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n Stadi Skulaa -projektin toiminta käynnistyy elokuun lopussa. Jääkiekosta ja jalkapallosta kiinnostuneet pienet lapset pääsevät harrastamaan lajeja yhdessä samassa ryhmässä yli puolen vuoden ajan. Alkuvaiheessa toimintaan otetaan mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä yhteensä 40 vuosina 2015 ja 2016 syntynyttä lasta. Toiminnan ensimmäinen talvikausi järjestetään 31.8.2020-31.3.2021. HIFK:n Calle Branderin kiekkokoulun rehtori Christian Buchert vastaa läktätoiminnasta. – Stadi Skulaa on...

IFK JA HAKI YHTEISTYÖHÖN TYTTÖ- JA NAISKIEKOSSA

07/08/2020

BCT DET Tiedotteet

TIEDOTE 7.8.2020   HIFK Ishockey rf. ja Harjun Kiekko ry ovat solmineet tyttö- ja naispelaajia koskevan yhteistyösopimuksen vuosille 2020-2023.  Yhteistyö kattaa kaikki tyttö- ja naisjoukkueet. Tavoitteena on vauhdittaa tyttöjen pelaajamäärän kasvua ja tarjota lohjalaistytöille U15-ikäluokasta ylöspäin mahdollisuus tavoitella unelmaa pelata Naisten Liigaa IFK:n paidassa tulevaisuudessa. Harjun Kiekon toiminnanjohtaja Panu Heinistö pitää yhteistyötä merkittävänä Länsi-Uudenmaan tyttökiekolle....

HIFK:n U17 White -joukkueen avoimet jäät 5.-13.8.2020

28/07/2020

Tiedotteet Uutiset

Kaudelle 2020-21 perustettuun U17 White -joukkueeseen etsitään vielä muutamia kenttäpelaajia. Joukkue osallistuu U17 ikäluokan alempaan sarjaan. Uusia pelaajia katsastetaan joukkueen Malmin jäähallissa järjestämien avointen jäävuorojen kautta: ke 5.8. kokoontuminen klo 18:45 ma. 10.8. kokoontuminen klo 18:30 ke 12.8. kokoontuminen klo 18:45 to 13.8. kokoontuminen klo 19:00 Vuosina 2004 ja 2005 syntyneet pelaajat voivat ilmoittautua mukaan...

IFK-maalivahtileiri syysloma 2020

27/07/2020

Tiedotteet Uutiset

Helsingin IFK järjestää jääkiekkomaalivahtileirin koulujen syyslomaviikolla (viikko 42) Paloheinän jäähallissa Helsingissä. Leiri ajoittuu torstaille ja perjantaille 15.-16.10.2020 ja on suunnattu vuosina 2005-2011 syntyneille maalivahdeille. Leiri sisältää kaksi maalivahtijääharjoitusta, maalivahtioheisarjoittelua, teoriaa, lounaan ja välipalan molempina leiripäivinä. Ohjelmaa on klo. 08.00-16.00 välisenä aikana sekä torstaina että perjantaina. Maalivahtipaikkoja on leirin kahteen ryhmään yhteensä 50 kappaletta. Leirin hinta...

HIFK Naisten Akatemiajoukkueen pelaajarunko koossa

08/07/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK Naisten Akatemiajoukkueen kauden 2020-2021 pelaajarunko on koossa. Viime kaudella, joka oli joukkueelle ensimmäinen laatuaan, Akatemia eteni varsinaiseen Naisten Mestikseen Mestis-karsinnan ja Liigan ristiinkarsinnan kautta. Ennen koronan tuomaa ”lock down:ia” sarjasijoitus Mestiksessä oli neljäs. Joukkueessa nähdään jonkin verran vaihtuvuutta, mutta menneen kauden runko säilyy. Akatemian maalivahtiosastolle on kiinnitetty viime kaudella naisten Liiga-joukkueen vahvuudessa ollut, Akatemiassa...

Calle Branderin kiekkokoulu alkaa taas – Ilmoittaudu mukaan!

30/06/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n ensimmäinen porras lapsille jääkiekon pariin on Calle Branderin kiekkokoulu. Kiekkokoulu on tarkoitettu 4 – 6 -vuotiaille lapsille ja mukaan pääsevät kaikki luistelusta ja kiekkoilusta kiinnostuneet ilman taitovaatimuksia. Tänä vuonna käynnistyvä koulu on tarkoitettu vuosina 2014-2016 syntyneille. Ensimmäinen kerta on sunnuntaina 20.9.2020. Kiekkokoulun joulutauosta ja muista poikkeuksista ilmoitetaan erikseen. Huom. vuonna 2014 syntyneet voivat halutessaan...

Gimmat Skulaa -kiekkokoulu palaa syksyllä – Ilmoittaudu mukaan!

20/06/2020

Tiedotteet Uutiset

Helsingin IFK:n järjestämä tyttöjen ja naisten oma kiekkokoulu Gimmat Skulaa jatkuu jälleen ensi syksynä sunnuntaisin klo 9:00-10:30 Helsingin jäähallissa. Tervetuloa mukaan kiekkokoulun kuudenteen toimikauteen uudet ja vanhat pelurit! Kiekkokoulun toiminnasta vastaa tyttöjen junioripäällikkö Johanna Sandqvist ja kiekkokoulun vastuuvalmentajana toimii Jenny Karimäki. Gimmat Skulaa -kiekkokoulun perusajatuksena on tarjota matalan kynnyksen mahdollisuus kokeilla ja harrastaa jääkiekkoa. Mukaan pääsevät...

Uusia ulottuvuuksia fysiikkaharjoitteluun seikkailupuisto Korkeessa

18/06/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n U17-joukkue hakee uusia ulottuvuuksia fysiikkaharjoitteluunsa yläilmoissa. Joukkueen yhteistyö Paloheinässä sijaitsevan seikkailupuisto Korkeen kanssa alkoi hiljattain ja päävalmentaja Petri Kokko on mielissään. – Kiipeily on erittäin monipuolista harjoittelua. Fysiikan lisäksi pelaajat kehittävät ongelmanratkaisukykyään ja voittavat itsensä haasteiden edessä. Ensimmäinen treeni kiipeilyradalla järjestettiin yllätyksenä pelaajille. – Ei ihan tällaista treeniä osattu odottaa. Hauskaa oli! Seikkailupuisto Korkeen...

HIFK:n junnuperheen kauden 2019-2020 päättäjäiset järjestetään virtuaalisesti

05/05/2020

Tiedotteet Uutiset

Luvassa skabailua ja yllätysvieraita! Helsingin IFK:lla on ilo kutsua kaikkien yhteistyöseurojensa ja omien joukkueidensa pelaajat, toimihenkilöt sekä pelaajien sisarukset että huoltajat kauden 2019-2020 päättäjäisiin. Osallistumislinkki on lähetetty joukkueille. Päättäjäiset  järjestetään verkossa tiistaina 12.5. klo 18.00 alkaen. Ohjelma: · HIFK:n naisten ja miesten liigajoukkueiden pelaajien haastatteluja · Kevään tsemppareiden palkitsemiset · Live-äänestyksiä ja kuvaskaba, jonka palkintona...

HIFK:n U20- ja U18-joukkueiden sopimustilanteet 20.4.2020

20/04/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n kahden vanhimman juniorijoukkueen pelaajarungot ovat selvillä. Viime kaudella Nuorten SM-Liigassa runkosarjan kakkoseksi sijoittunut Kollit lähtee kauteen 2020-2021 nuorentuneella jengillä. – Viime kaudella meillä oli paljon hyviä ja A:han jo iäkkäitä pelaajia. On luonnollista, että osa pelaajista jatkaa uraansa meidän liigajengissä tai muualla Liigassa ja Mestiksessä, HIFK:n junioritoiminnan kehitysjohtaja Simo Mälkiä kertoo. Tulevalla kaudella liigasopimuksen alaisia, mutta...

Ilmoittautuminen tyttöjen U15, U12 ja U10 -joukkueisiin on käynnissä

17/04/2020

Tiedotteet Uutiset

Ilmoittautuminen HIFK:n tyttöjen U15, U12 ja U10 -ikäluokkiin kaudelle 2020-2021 on nyt käynnissä. Mennyt kausi oli fiiliksen puolesta menestys ja kauden aikana mukaan liittyi paljon uusia nuoria pelityttöjä. Toiminta jatkuu samalla kaavalla tulevalla kaudella ja myös muiden lajien harrastajat ovat tervetulleita lätkän ja HIFK-perheen pariin. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä. – Menneellä kaudella meillä oli loistava...

Tyttö- ja naiskiekon vastuuhenkilöt kaudella 2020-2021

16/04/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf julkaisi viime viikolla poikapuolen vastuuvalmentajat ja seuran urheilu- ja hallintopuolen organisaation. Nyt on aika esitellä tyttö- ja naiskiekon vastuuhenkilöt alkavalla kaudella. TYTTÖJEN PELAAJAPOLKU (U15 ja nuoremmat) Tyttöjen junioripäällikkö Johanna Sandqvist / johanna.sandqvist@hifk.fi / +358 40 7292704 NAISTEN PELAAJAPOLKU (U18 ja vanhemmat) Naisten päävalmentaja, manageri Saara Niemi / saara.niemi@hifk.fi / +358 50 3389621...

HIFK Ishockey rf:n kauden 2020-2021 vastuuvalmentajat ja organisaatio

08/04/2020

Tiedotteet Uutiset

Uuden lätkäkauden alkua odotellessa HIFK Ishockey rf tiedottaa tulevan kauden vastuuvalmentajat sekä organisaationsa. Toimihenkilöt yhteystietoineen löytyvät alla olevasta listauksesta. Ikäluokkien vastuuvalmentajat / yhteyshenkilöt: U20SM / Kollit: Kimmo Kuhta / kimmo.kuhta@hifk.fi / 0400-967422 U18SM / BSM: Joni Töykkälä / joni.toykkala@hifk.fi / 040-5755836 U17 YL / B2: Petri Kokko / kokkopepe@gmail.com / 040-5488183 U17 AL / B2: Yhteyshenkilö: jari.riihinen@hifk.fi U16SM /...

HIFK perustaa U17-joukkueet kahdelle sarjatasolle – Ilmoittaudu mukaan!

31/03/2020

Tiedotteet Uutiset

Kilpatason joukkue U17-sarjaan HIFK Ishockey rf. perustaa kaudelle 2020-2021 U17-kilpajoukkueen, joka vastaa aikaisempaa B2SM-tasoa. Joukkue on hakenut villikorttipaikkaa U17 Ylempään sarjaan alkavalle kaudelle. HIFK U17 -joukkue tulee koostumaan ensisijaisesti 2004 syntyneistä pelaajista, joilla on kokemusta C-nuorten SM- ja Mestis sarjatasoilta. Ilmoittautuminen HIFK U17 -joukkueen toimintaan kaudelle 2020-2021 on nyt käynnissä. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä 30.4.2020...

Lajitaitojen sekä tekniikan ylläpitäminen ja kehittäminen omatoimisesti

25/03/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n junioritoiminnan yhteiset tapahtumat on peruutettu toistaiseksi, mutta omista lajitaidoista ja tekniikasta huolehtiminen on tärkeää. Tästä johtuen laadimme ohjeet kuinka jokainen voi omatoimisesti huolehtia itsestään siihen saakka, kunnes yhteinen toiminta käynnistetään uudelleen. Taitoharjoitteita tullaan päivittämään sivustolle lisää lähiviikkojen aikana. Tsekkaa myös ohjeet kunnon ja vireystilan ylläpitämiseen omatoimisesti.   KENTTÄPELAAJIEN TAITOHARJOITUS OSA 1: KENTTÄPELAAJIEN TAITOHARJOITUS OSA...

Ilmoittautuminen HIFK:n U16 SM-joukkueen toimintaan on alkanut

20/03/2020

CSM Tiedotteet Uutiset

Ilmoittautuminen HIFK:n U16 SM-joukkueen (CSM) toimintaan kaudelle 2020-2021 on nyt käynnissä. HIFK:n junioritoiminta koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä osasta: huippu-urheilun edistämisestä sekä laadukkaan harrastustoiminnan tarjoamisesta. HIFK kilpailee eri ikäluokissa valtakunnan korkeimmilla tasoilla. Ilmoittaudu mukaan HIFK:n U16 SM-joukkueen kauden 2020-2021 toimintaan tästä linkistä. Ilmoittautuminen on avoinna 15.4.2020 saakka. U16 SM-joukkueen vastuuvalmentaja Ville Ahola käsittelee ilmoittautumiset ja ilmoittaa...

Kunnon ja vireystilan ylläpitäminen – Ohjeet omatoimiseen treenaamiseen

18/03/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK:n junioritoiminnan yhteiset tapahtumat on peruutettu toistaiseksi, mutta omasta vireystilasta ja kunnosta huolehtiminen on tärkeää. Tästä johtuen laadimme ohjeet kuinka jokainen voi omatoimisesti huolehtia itsestään siihen saakka, kunnes yhteinen toiminta käynnistetään uudelleen. Tsekkaa myös ohjeet lajitaitojen ja tekniikan hiomiseen omatoimisesti. FYSIIKKATESTI

TIEDOTE: Junioreiden tapahtumat perutaan toistaiseksi

17/03/2020

Tiedotteet Uutiset

HIFK ISHOCKEY RF. / PÄÄTÖS 14.3.2020   Valtioneuvoston suositusten ja SJL hallituksen päätösten pohjalta HIFK Ishockey rf:n hallitus on tehnyt päätöksen, että kaikki junioreidemme harjoitusottelut, harjoitukset ja muut tapahtumat perutaan toistaiseksi. Päätös astuu voimaan välittömästi. Päätöksellä haluamme omalta osaltamme ennaltaehkäistä tartunnalle altistumista.     Toimintaohjeet, voimassa toistaiseksi, alkaen 14.3.2020:   Lauantaista 14.3.2020 alkaen HIFK Ishockey...

HIFK:n nuoret saavat täysipäiväisen fysiikkavalmentajan – ”Polku entistä yksilöllisempään harjoitteluun”

04/03/2020

BSM CSM Kollit Tiedotteet Uutiset

HIFK:n panostus omiin nuoriin näkyy jatkossa entistä vahvemmin. A-, B- ja C-juniorit saavat täysipäiväisen fysiikkavalmentajan, kun pitkään lajin parissa työskennellyt urheilufysioterapian ammattilainen Mika Rouhiainen liittyy stadilaisten juniorivalmennustiimiin. – Rouhiaisen tehtäviin kuuluu ensisijaisesti fysiikkapolun suunnitteleminen nuorille yhdessä muiden koutsien kanssa, HIFK:n A-, B- ja C-junioreiden kehitysjohtaja Simo Mälkiä kertoo. – Samassa joukkueessa saattaa olla useita eri ikäisiä ja eri kehitysvaiheessa...

LAHJOITA JUNNUILLE JÄÄTÄ!

02/12/2019

Tiedotteet Uutiset

ANNA IFK:N JUNNUILLE JÄÄTÄVÄ JOULULAHJA HIFK Ishockey rf. aloittaa kampanjan keventääkseen juniorijoukkueittensa jääkustannuksia. Liittymällä kannattajajäseneksi voit antaa junnuille hauskan ja hyödyllisen joululahjan. Kaikki varat ohjataan suoraan joukkueiden jäämaksuihin. Kampanja on käynnissä koko joulukuun ajan. Lahjoita jäätä: TÄSTÄ.  

Ari ”Lalli” Laaksonen valmennuspäälliköksi

19/11/2019

Tiedotteet Uutiset

HIFK Ishockey rf. on nimittänyt Ari ”Lalli” Laaksosen C – G-juniorien uudeksi valmennuspäälliköksi. Laaksonen aloittaa toimessaan välittömästi ja jatkaa IFK:n 05 -joukkueen päävalmentajana kauden loppuun saakka. Laaksosen yhteystiedot ovat lalli.laaksonen@hifk.fi / 0400 707 707. Lisäksi Teemu Pirskanen siirtyy IFK:n 06 -ikäluokan päävalmentajaksi.

IFK-maalivahtileiri talvilomalla 2020

11/11/2019

Maalivahtileirit Leirit Tiedotteet Uutiset

Helsingin IFK järjestää kaksipäiväisen maalivahtileirin koulujen talvilomalla 20.-21.2.2020 Paloheinän jäähallissa, Helsingissä. Leiripäivät 08.00-16.00 välisenä aikana sisältäen kaksi jääharjoitusta, maalivahtioheisharjoituksen, luennon, lounaan ja välipalan. Leirin hinta: 120 € Leiri on suunnattu ensisijaisesti HIFK-yhteisön maalivahdeille (HIFK, GrIFK, HJK, Karhu-Kissat, Kiekko-Tiikerit, REDS, HCK Salamat, Sipoon Wolf), mutta mukaan otetaan aina myös muutamia seurayhteisön ulkopuolisia maalivahteja. Ilmoittautumiset ja lisätiedot:...

IFK-maalivahtileiri joululomalla

30/10/2019

Maalivahtileirit Leirit Tiedotteet Uutiset

Helsingin IFK järjestää yhteistyössä yhteistyöseuransa Grankulla IFK:n kanssa kaksipäiväisen maalivahtileirin koulujen joululomalla 2.-3.1.2020 Kauniaisten jäähallissa. Leiri on suunnattu ensisijaisesti HIFK-allianssin maalivahdeille (HIFK, GrIFK, HJK, Karhu-Kissat, Kiekko-Tiikerit, REDS, HCK Salamat, Sipoon Wolf), mutta mukaan otetaan aina myös muutamia seurayhteisön ulkopuolisia maalivahteja. Leiripäivät klo 08.00-16.00 välisenä aikana sisältäen 2 x jääharjoitusta, maalivahtien oheisharjoituksen, luennon, lounaan ja välipalan....

Tervetuloa uusituille sivuille!

14/10/2019

Tiedotteet Uutiset

Tervetuloa uusille sivuille. Täältä löydät joukkueiden kokoonpanot, uutiset ja kalenterit sekä tiedot HIFK:n järjestämistä leireistä ja tietysti Calle Branderin Kiekkokoulusta.